Ruutujen ansiosta elämme esiintymisen renessanssia

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Varmaankin lähes kaikki ovat joskus puhuneet yleisölle eli esiintyneet tai ainakin nähneet jonkun esiintyvän. Näitä tilanteita ovat voineet olla esimerkiksi koulun esitelmät, onnittelupuheet, puhuminen somevideolla tai televisiossa tai niiden katselu. Esiintyminen voikin olla arkista tai juhlavaa, muodollista tai epämuodollista, spontaania tai harjoiteltua taikka kasvokkaista tai medioitua.

Viestintätieteiden juuret ovat esiintymisessä, sillä koko alan opetus ja tutkimus perustuu Antiikin retoriikan oppeihin. Nämä opit käsittelivät erityisesti puhetaitoa eli esiintymistä. Edelleen Antiikin retoriikan opit ovat ahkerassa käytössä.

Pari tuhatta vuotta myöhemmin myös moderni puheviestintätiede alkoi puhetaidon opetuksesta. Vuonna 1914 puhetaidon yliopisto-opettajat Yhdysvalloissa perustivat alan ensimmäisen yhdistyksen The National Association of Academic Teachers of Public Speaking, joka pyrki edistämään myös alan tutkimusta. Nykyiseltä nimeltään yhdistys on National Communication Association, ja se on edelleen jäsenmäärältään viestinnän alan isoin tieteellinen yhdistys. Kyseinen yhdistys perusti myös alan ensimmäisen tieteellisen lehden Quarterly Journal of Speech vuonna 1915. Kyseinen lehti ilmestyy edelleen ja edustaa nimenomaan retoriikan tutkimusta.

Kiinnostus esiintymiseen väheni

Viestinnän alan alkuaikoina esiintyminen oli siis kaikista tärkein, opetetuin ja tutkituin viestinnän muoto. Se on ollut myös lähtökohtana kaikelle muulle alan opetukselle ja tutkimukselle. Toisen maailmansodan jälkeen koko viestinnän ala kuitenkin laajeni valtavasti, ja samalla myös sen tarkastelukohteet monipuolistuivat. Se merkitsi myös esiintymisen kultakauden himmenemistä.

Vuosikymmenten saatossa viestintätieteet ovat pirstaloituneet ja on myös syntynyt uusia viestintätieteitä. Myös ihmisten välisessä viestinnän tutkimuksessa esimerkiksi vuorovaikutus, ryhmät, yhteisöt ja teknologioiden välittämä viestintä ovat kiinnostaneet tutkijoita paljon enemmän kuin esiintyminen. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana esiintymisen tutkimus ja teoreettinen kehitys onkin ollut hyvin vähäistä. Myös esiintymistaidon arvostus on laskenut.

Esiintymisen renessanssi

Esiintyminen on kuitenkin uudessa nousussa. Syynä tähän on ennen kaikkea ruutuesiintyminen. Ruutuesiintyminen tarkoittaa kaikkea esiintymistä, jossa puhuja näkyy kuulijalle, mutta heidän välillään on puhelimen, tietokoneen, tabletin tai television ruutu.

Ruutuesiintymisen myötä esiintyminen onkin saanut uutta sijaa yhteiskunnassa. Keskeisiä tässä kehityksessä ovat olleet lyhytvideot ja sosiaalinen median vaikuttajat. Lyhytvideoita katsellaan erityisesti sosiaalisestamediasta, varsinkin TikTokista, Instagramista ja Snapchatista. Nämä videot saattavat parhaimmillaan kerätä miljoonissa liikkuvia katsojamääriä. Ne ovat keskeisiä vaikutuskanavia esimerkiksi liiketoiminnassa, politiikassa ja viihteessä. Niistä on muodostunut kiinteä osa arkipäiväämme. Lyhytvideot voivat olla hyvin monenlaisia, mutta niiden keskeinen perusmuoto on, että puhuja näkyy kuvassa ja puhuu seuraajille eli esiintyy.

Videoiden lisäksi monet meistä myös työssään tai opiskellessaan katsovat paljon ruutuesiintyjiä, kun Teams ja Zoom ja muut videokokousalustat välittävät meille esiintyjien viestiä. Näillä alustoilla monet myös itse esiintyvät viikoittain. Esiintyminen kytkeytyy myös yhä vahvemmin uusien teknologioiden kehitykseen, kun esiintymistaitoja voi esimerkiksi harjoitella virtuaalilasien tai tekoälyn avulla.

Uusien ruutuesiintymisen muotojen lisäksi vanhoista ruuduista televisio on pitänyt pintansa suomalaisten arjessa. Edelleen jokainen suomalainen katsoo televisiota keskimäärin noin 3,5 tuntia päivässä. Televisioilmaisussa keskeisessä roolissa on aina ollut puhuva pää eli ruudussa esiintyminen.

Esiintymistä enemmän kuin ikinä

Esiintymisestä onkin tullut vähän kuin varkain jälleen erittäin keskeinen viestinnän muoto. Katsomme esiintymistä ja esiintyjiä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja helposti myös itse otamme esiintyjän roolin. Väitänkin, että elämme esiintymisen renessanssia.

Renessanssin tyylisuuntaan kuului antiikin arvostus, joten esiintymisen renessanssi on erityisen kuvaava ilmaisu tässä yhteydessä. Esiintymisen keskeisen roolin ja yhteiskunnallisen merkityksen myötä sen analyyttinen tarkastelu myös väistämättä lisääntyy, mikä tuonee myös antiikin retoriikan opit uudelleen entistä vahvemmin päivänvaloon, mutta toivottavasti myös uudenlaisia teoreettisia avauksia. Ruutuesiintymisestä ja sen nykyisistä muodoista voi lukea lisää kirjastani Ruutukasvot. Esiintymisen lumo iltauutisista somevideoihin.

Kirjoitus on julkaistu alunperin 26.8.2025 Prologoksen blogissa.

Kirjallisuus

Isotalus, P. 2025. Ruutukasvot. Esiintymisen lumo iltauutisista somevideoihin. Gaudeamus.

Jäähyväiset televisiokuuluttajille

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Suomessa nähtiin viimeinen televisiokuulutus TV1:ssä 23.3.2025, kun Yleisradio päätti lopettaa kuuluttajien melkein 70 vuotta jatkuneen tarinan.  Kuuluttajilla on kuitenkin ollut merkittävä rooli koko televisioilmaisun kehityksessä.

Teija Sopanen oli Suomen ensimmäinen televisiokuuluttaja. Hän työskenteli kuuluttajana Yleisradion alusta eli vuodesta 1957 alkaen. Hän oli Suomen ensimmäinen televisiotähti ja jopa niin suosittu, että hän henkilöityi televisioon. Ylen Elävän arkiston mukaan ihmisillä oli ainakaan tapana sanoa: ”Katsotaanpa, mitä Teijasta tulee tänä iltana.”

Television alkuaikoina kuuluttajat aina aloittivat illan televisiolähetykset ja myös päättivät ne toivottamalla katsojille hyvää yötä. He siis sitoivat koko illan televisiolähetyksen yhteen ja loivat suoran kontaktin televisiosta katsojiin. Teijan lisäksi muita suosittuja kuuluttajia ovat olleet esimerkiksi Yleisradiossa Tuula Rosenqvist, Tutteli Hammermann ja Sirkka Storbom sekä MTV:ssä Pirjo Nuotio, Eeva-Riitta Siitonen ja Irene Usvasalo.

Kuuluttajat – eurooppalainen ilmiö

Televisiokuuluttajat ovat erityisesti eurooppalainen ilmiö, ja BBC:llä ensimmäiset kuuluttajat aloittivat jo ennen toista maailmansotaa. Heistä tuli nopeasti kuuluisia televisiopersoonia, joista kerrottiin myös lehdissä. Sari Elfving (2008) on esimerkiksi tutkinut sitä, kuinka Teija Sopasen julkisuuskuvaa aikoinaan rakennettiin aikakauslehdissä.

Kuuluttajat olivat ensimmäisiä naisia, jotka työskentelivät ja näkyivät ruudussa. Eri maissa heistä on myös löydettävissä samanlaisia piirteitä. Jo television alkuaikoina heidän valinnassaan tehtävään tärkeää on ollut ulkonäkö ja äänen miellyttävyys sekä jonkinlainen lämmin keskiluokkainen naisellisuus. Heidän on katsottu vaikuttaneen keskeisesti siihen, että television on tullut erityisen kotoisa viestintäväline. (de Leeuw & Mustata 2013).Tähän luonnehdintaan sopivat myös viimeisimmät kuuluttajat, kuten Maria Jungner ja Anna-Liisa Tilus.

Kuuluttajilla on ollut rooli myös koko televisioilmaisun muokkaamisessa sellaiseksi kuin se edelleen tunnetaan. He ovat esimerkiksi vahvistaneet vaikutelmaa televisiosta kuvien ja äänien virtana (flow) osoittaen jatkuvuutta eri ohjelmien välillä. He ovat osoittaneet sanansa suoraan katsojille katsomalla suoraan kameraan ja tervehtimällä heitä. Tällainen esiintyminen on vakiintunut televisioon laajemminkin, koska sen on katsottu sopivan erityisen hyvin televisioruutuun. Kuuluttajat ovat myös vahvistaneet kokemusta television katsomisesta suorana esimerkiksi puhumalla siitä, mitä tapahtuu nyt ja tässä. Uudessa kirjassani Ruutukasvot (Isotalus 2025) olen analysoinut näitä kuuluttajien television vakiinnuttamia esiintymisen piirteitä tarkemmin.

Tärkeä osa televisiohistoriaa

Kuuluttajat ovat olleet myös televisiokanavan tunnusmerkki, keskeinen osa brändiä. Onkin täysin ymmärrettävään, että Yleisradion päätös poistaa kuuluttajat ruudusta aiheutti katsojissa paljon närää ja kriittistä keskustelua. Toisaalta kuuluttajat ovat kadonneet lähes kaikkialta Euroopasta, vaikka he television alkuaikoina olivat juuri eurooppalaisen televisioilmaisun yhdenmukaistajia (de Leeuw & Mustata 2013).

Televisiokuuluttajilla on tärkeä asema television historiassa. He ovat muokanneet koko eurooppalaista televisioilmaisua ja kasvattaneet television suosiota mediana. He ovat toimineet myös hyvän esiintymisen esikuvina vuosikymmeniä meille kaikille.

Kirjallisuus

Elfving, S. (2008). Taikalaatikko ja tunteiden tulkit. Tampere University Press.

Hahtola, M. & Jegorov, S. (2012). Televisiokuuluttajat. Koko kansan yhteiset ystävät. Yle Elävä arkisto 29.2.2012. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/02/29/televisiokuuluttajat-koko-kansan-yhteiset-ystavat

Isotalus, P. (2025). Ruutukasvot. Esiintymisen lumo iltauutisista somevideoihin. Gaudeamus.

de Leeuw, S. & Mustata, D. (2013). In-vision continuity announcers. Performing an identity for early television in Europe. VIEW Journal of European Television History and Culture 2:4, 51–76.