Televisiossa nähtiin ensimmäinen kuntavaalien vaalikeskustelu tiistaina 7.3.2017 TV1:ssä. Mukana olivat kaikki kahdeksan eduskuntapuolueiden puheenjohtajaa. Vaalikeskustelu ei varmaankaan ollut niitä kaikkein kiinnostavimpia lajissaan, mutta huomioni kiinnittyi erityisesti neljään seikkaan.
- Selkeä hallitus-oppositio-jako
Suurin osa keskustelun ajasta käytettiin sote-uudistuksen käsittelyyn. Keskustelusta erottui selkeästi nykyisten sote-ehdotusten kannattajat ja vastustajat. Argumentointi kävi joko puolesta tai vastaan. Kannattajat löytyivät yksiselitteisesti hallituspuolueista ja vastustajat oppositiopuoleista. Keskustelu oli oikein malliesimerkki siitä, kuinka puoleen asema suhteessa hallitukseen määrittelee samaa mieltä ja eri mieltä olemista vaalikeskustelussa. Havainto vahvistaa kehittelemämme suomalaisen vaalikeskustelun mallin ajatusta siitä, että puolueen asema on yksi selvimmistä vaikuttajista siihen, miten keskusteluissa ilmaistaan samaa ja eri mieltä olemista.
- Timo Soinin muuttunut retoriikka
Timo Soini on tullut tunnetuksi taitavana puhujana. Soinin puolue perussuomalaiset on tyypillinen populistipuolue, joka on tähän saakka vaalikeskusteluissa edustanut oppositiota. Populistipuolueiden retoriikalle on tyypillistä vastustaa vallanpitäjiä ja heidän toimiaan. Lisäksi jos puolue on aina ollut oppositiossa, niin on helppo protestoida kaikkia tehtyjä ratkaisuja sekä asioiden nykytilaa. Tämä on ollut ominaista myös Soinin retoriikalla. Tässä vaalikeskustelussa Soinin ensimmäisen kerran edusti hallituspuoluetta, mikä selvästi vaikutti hänen puheidensa sävyyn. Edelleen Soinin tyyli oli hänelle tyypillisen leppoinen, humoristinen ja mutkia oikova, mutta nyt ei kuulunut protestia hallituksen päätöksiä kohtaan tai tehtyjen ratkaisujen suhteen. Soini sen sijaan puolusti tehtyjä ratkaisuja, esimerkiksi ehdotuksia sotesta, mikä vaikutti siihen, että puheenvuorojen kokonaissävy oli erilainen kuin aikaisemmissa vaalikeskusteluissa. Tämäkin tyylin muutos menee suomalaisen vaalikeskustelun mallin mukaisesti.
- Suomessa ei osata väitellä
Ohjelman toimittajien suurin huoli tuntui oleva, ettei keskustelussa vaan olisi päällekkäispuhuntaa ja keskeytyksiä. Ohjelmantekijöiden huolen asian suhteen vielä ymmärtää, sillä päällekkäin puhumisesta voi olla vaikea saada selvää. Mutta suuri osa katsojistakin pitää päällekkäispuhumista ja keskeytyksiä hyvin ärsyttävinä. Näiden katsojien reaktiot vahvistavat perinteisestä käsitystä siitä, että keskeyttämistä, kinastelun elementtejä ja varsinaista väittelyä suomalaisessa puhekulttuurissa vierastetaan. Tässä suhteessa vaalikeskustelumme poikkeavat muista eurooppalaisista vaalikeskusteluista. Väittelykulttuuri on meille vierasta. Tämä myös osoitti raadollisesti ohjelmaan sisällytetyt kahden puheenjohtajan väliset lyhyet väittelyt, jotka olivat hyvin kaukana varsinaisesta – tai ainakin taidokkaasta – väittelystä.
- Live-twiittaaminen on osalle tapa katsoa vaalikeskustelua
Viime eduskuntavaalien yhteydessä vaalikeskustelujen aikainen twiittaaminen löi itsensä läpi. Selvästi siitä on tullut osalle katsojista keskeinen osa vaalikeskustelun seuraamista. Live-twiittaamalla tuodaan esiin omia näkemyksiä keskustelusta ja seurataan muiden kommentteja. Se tekee vaalikeskustelun seuraamisesta sosiaalista. Vaikka tämän vaalikeskustelun aikainen twiittaaminen ei ollut yhtä ahkeraa kuin eduskuntavaalien aikana, niin twiitien tyyli näyttäytyi hyvin samanlaisena: otettiin kantaa keskusteltaviin aiheisiin, kommentoitiin puheenjohtajien puheita ja annettiin palautetta ohjelman tekijöille. Live-twiittaaminen on tullut jäädäkseen osaksi vaalikeskusteluja.
Lisää television vaalikeskustelujen piirteistä ja analyysimahdollisuuksista sekä monista muista poliittisen viestinnän aiheista voi lukea pian ilmestyvästä kirjastani Mediapoliitikko. Gaudeamus julkaisee kirjan 21.3.2017.
Pekka Isotalus 