Miksi kirja johtajan vuorovaikutuksesta?

Olen Hanna Rajalahden kanssa kirjoittanut kirjan Vuorovaikutus johtajan työssä. Minulta on jo muutaman kerran kysytty, mistä syntyi idea kirjaan tai miksi kirja tästä aiheesta. Yksinkertainen vastaus on, että kirja on kirjoitettu, koska koemme aiheen niin tärkeäksi. Asian tärkeyttä voi tosin eritellä tarkemminkin. Heti mieleeni tulee ainakin neljä eri tekijää, jotka ovat motivoineet meitä kirjoittamaan tämän kirjan.

Ensinnäkin vuorovaikutus on keskeinen työelämätaito. Yhä useampi toteuttaa työtään vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Vuorovaikutus ei ole vain väline työn tekemiseen, vaan se on osa työtä, osa ammattitaitoa. Vuorovaikutuksen laatu on usein yhteydessä työn tulosten laatuun. Erityisesti johtajan työssä vuorovaikutuksella on suuri merkitys, sillä johtaminen toteutuu vuorovaikutuksessa. Kirjaan haastattelemamme johtajat olivat ymmärtäneet, että suurin osa heidän työstään on vuorovaikutusta eri ihmisten kanssa ja sidoksissa heidän erilaisiin työtehtäviinsä. Tutkimusten mukaan johtajan vuorovaikutustaidoilla on myönteinen yhteys esimerkiksi työntekijöiden työsuorituksiin, työtyytyväisyyteen, organisaatioon sitoutumiseen ja työhyvinvointiin sekä organisaation tulokseen.

Toiseksi vuorovaikutusosaaminen ei ole synnynnäinen, vaan kehittyvä ominaisuus. Halusimme korostaa, että jokainen voi kehittää omia vuorovaikutustaitojaan. Useimmilla –kokeneillakin johtajilla – on näissä taidoissa myös kehittämisen varaa. Hyvän johtajan ominaisuuksissa ei ole kysymys synnynnäisistä lahjoista tai karismasta vaan kehitettävästä osaamisesta. Tämä koskee myös vuorovaikutusosaamista. Vuorovaikutustaitojen kehittäminen tarkoittaa viestintänsä muuttamista, ja viestintäänsä voi koulia ilman, että ihmisenä pitäisi muuttua. Toivomme, että myös kirjaamme lukemalla, voisi arvioida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja sitä kautta kehittää omaa osaamistaan.

Kolmas syy kirjaan oli, että halusimme tarjota tutkimukseen perustuvaa tietoa johtajien vuorovaikutuksesta. Alalla on paljon ”mutu-tuntumaan” perustuvia oppeja ja koulutusta. Vuorovaikutustaidoista puhutaan usein myös epämääräisin ja sekavin käsittein. Toisinaan vuorovaikutus taas saatetaan ymmärtää aivan liian kapeasti, esimerkiksi pelkäksi empatiaksi. Halusimmekin tarkkaan määritellä, mistä vuorovaikutuksessa oikeasti on kysymys. Tutkimustietoon nojaaminen tekee kirjasta myös kiihkottoman, sillä siinä ei pyritä puhumaan minkään ”-ismin” tai muun oppisuunnan puolesta.

Neljäntenä keskeisenä syynä voi pitää sitä, että kaikenlainen vuorovaikutus on lisääntynyt – myös johtajan työssä. Tämä johtuu teknologiavälitteisen viestinnän ja erityisesti sosiaalisen median jokapäiväistymisestä. Johtajan vuorovaikutus ei enää rajoitu vain kasvokkaisviestintään, vaan vuorovaikutus verkossa lomittuu sen kanssa. Nämä kaksi vuorovaikutuksen muotoa ovat niin limittyneet toistensa kanssa, että halusimme hälventää niiden välistä eroa ja käsitellä niitä molempia osana vuorovaikutusosaamista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että erityisesti verkkoviestintä on useimmille johtajille varsin haasteellista ja uuden oppimisen paikka.

978-952-14-2944-6_Vuorovaikutus-johtajan-tyossa_3d.jpg_6

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s