Yhdysvalloissa television vaaliväittelyillä on pitkä historia ja vakiintunut asema. Valtavana mediatapahtumana ne vaikuttavat globaalisti: mitä Yhdysvalloissa ensin, sitä meillä ja muualla perässä. Nähtäväksi jää, mitä tämänkertainen vaalikampanja tuo meille perintönä.
Yhdysvaltain presidentinvaalien vaalikampanja on parhaillaan kiihkeimmillään. Koko kampanjan tärkeimpiä tapahtumia ovat ehdokkaiden vaaliväittelyt televisiossa. Niillä on valtavasti katsojia sekä Yhdysvalloissa että muualla, ja niistä uutisoidaan laajasti maailmanlaajuisesti etukäteen ja jälkikäteen. Voi sanoa, että kyseessä on maailman seuratuin poliittinen mediatapahtuma.
Ensimmäisen kerran television vaaliväittely nähtiin Yhdysvalloissa 1960, kun presidentiksi pyrkivät John F. Kennedy ja Richard Nixon. Sitä ennen vastaavia väittelyjä oli järjestetty jo radiossa. Vaaliväittelyn vaikutuksista tehtiin tuolloin monenlaisia selvityksiä ja tutkimuksia, joiden keskeinen johtopäätös oli, että Kennedyn onnistuneella esiintymisellä televisiossa ja Nixonin epäonnistumisella oli vaikutusta vaalitulokseen.
Tuolloin tehtyjä tutkimuksia on jälkikäteen tarkasteltu kriittisesti, ja niiden tulokset on osin osoitettu kyseenalaisiksi. Kaikesta huolimatta vuonna 1960 television vaikuttavuus katsottiin niin suureksi, että meni 16 vuotta ennen kuin Yhdysvalloissa uskallettiin järjestää seuraava presidenttiehdokkaiden televisioväittely. Vuonna 1976 väittelyssä olivat vastakkain Gerald Ford ja Jimmy Carter. Tuon jälkeen vastaavat väittelyt on järjestetty kaikkien Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä.
Vaaliväittelyn vaikutuksia
Vuosien varrella Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden televisioväittelyjä on tutkittu erittäin paljon. Eniten on tutkittu väittelyjen vaikutusta äänestäjiin. Näiden tutkimusten tuloksen voisi tiivistää niin, että väittelyillä on vaikutuksia äänestäjien äänestyspäätöksiin, vaikka ne eivät ratkaisekaan vaaleja.
Televisioväittelyillä voi nähdä myös muunlaisia vaikutuksia. Ne esimerkiksi:
- aktivoivat poliittista keskustelua
- vaikuttavat siihen, mistä asioista julkisuudessa keskustellaan vaalien alla
- lisäävät äänestäjien tietoa politiikasta
- lisäävät äänestäjien innostusta vaaleihin.
Yksi Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden vaaliväittelyn vaikutuksia on, että niiden malli on levinnyt ympäri maailman. Kaikissa maanosissa ja yhä useammassa maassa järjestetään television vaaliväittelyjä. Eri maissa niiden vaikuttavuus näyttää vaihtelevan, ja ne saavat myös paikallisen kulttuurin muokkaamia muotoja. Esimerkiksi Suomessa vaalikeskustelut ovat muodoltaan ja sävyltään varsin erilaisia kuin Yhdysvalloissa.
Muuttaako tämä vuosi televisioväittelyitä?
Vuoden 2020 ensimmäistä vaaliväittelyä Donald Trumpin ja Joe Bidenin välillä kuvailtiin kaoottiseksi. Perinteistä vaaliväittelyn muotoa, että kumpikin puhuu tietyn ajan ja vuoron perään, rikottiin koko ajan. Myös keskustelun sävy oli totuttua hyökkäävämpi. Tämä oli osin ennakoitavissa, sillä paikalliset tutkijat arvioivat jo etukäteen, että Trumpin keskeisin tavoite on sekoittaa Bidenin pasmat. Väittelyn jälkeen osa katsojista jo ennakoikin, että tämä olisi vaaliväittelyjen loppu, koska televisioväittelyn ei katsottu enää palvelevan tarkoitustaan.
Itse en kuitenkaan usko, että Yhdysvalloissa luovuttaisiin televisioväittelyistä kovin helposti. Tällaisilla formaaleilla väittelyillä on sikäläisessä kulttuurissa niin pitkä historia ja vahva asema; väittelemään opetellaan jo kouluissa ja väittelemissä kilpaillaan kaikkialla. Väittelyt näyttäytyvät demokratian peruskivenä. Lisäksi presidenttiehdokkaiden väittelyssä asiakysymysten käsittelyä keskeisempää on niiden herättämät tunnereaktiot. Katsojia ennen kaikkea kiinnostaa se, miten ehdokkaat toimivat väittelyssä.
Sen sijaan pidän todennäköisenä, että nyt nähtyä viestintätyyliä aletaan nähdä yhä useammin muissakin maissa. Etenkin Donald Trumpin suosimaa esiintymistä, jossa ei piitata säännöistä, ollaan karkeita ja mennään henkilökohtaisuuksiin, saatetaan nähdä yhä enemmän muuallakin.
Tällaisen viestintätyylin leviämisestä on viitteitä jo valittavissa havaittavissa. Poliittisen viestinnän tutkimuksissa puhutaankin amerikkalaistumisesta, sillä toistuvasti on havaittu, että mitä yhdysvaltalaisessa presidenttikampanjassa edellä, sitä kohta muissa maissa perässä.
Vaaliväittelyjen katsominen on muuttunut
Viimeisen kymmenen vuoden aikana vaaliväittelyihin liittyvä suurin muutos on niiden katsomisessa. Katsojan rooli on muuttunut, kun sosiaalinen media on tullut osaksi katsojakokemusta. Tämäkin oli ensimmäiseksi havaittavissa Yhdysvalloissa.
Nykyisin monissa muissakin maissa on havaittu, että vaalikampanjoiden aikana sosiaalisen median kommenttien määrissä saavutetaan korkeimmat piikit juuri television vaaliväittelyiden yhteydessä. Esimerkiksi neljä vuotta sitten yhden Hillary Clintonin ja Donald Trumpin vaaliväittelyn aikana lähetettiin yli 17 miljoonaa väittelyä koskevaa tviittiä.
Sosiaalisessa mediassa väittelyn kommentointi onkin tehnyt monista väittelyn katsojista aktiivisia toimijoita. He eivät enää vain katso väittelyä, vaan tuovat siihen liittyvät näkemyksensä julkisesti esille ja osallistuvat yhteiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Omien tutkimusteni perusteella vaalikeskustelujen kommentointi Twitterissä on myös pääosin ohjemassa esiintyvien henkilöiden sanomisia asiallisesti kommentoivaa.
Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden vaaliväittely on siis valtava mediatapahtuma, jolla on pitkät perinteet. Niillä on vaikutuksia vaalien tulokseen, mutta vielä enemmän niillä on monenlaisia heijastusvaikutuksia, jotka leviävät maailmanlaajuisesti. Todennäköisesti myös Suomessa lähivuosina nähdään jotakin näistä vuoden 2020 vaalien televisioväittelyistä lainattua.
Lähteet
Isotalus, P. 2017. Mediapoliitikko. Helsinki: Gaudeamus.
Isotalus, P. & Paatelainen, L. 2018. Livetviittaminen vaalikeskustelusta – Miten puolueiden puheenjohtajia arvioidaan? Teoksessa P. Isotalus, J. Jussila & J. Matikainen (toim.), Twitter viestintänä. Ilmiöt ja verkostot Tampere: Vastapaino, p. 90-110.
Juárez-Gámiz, J., Holtz-Bacha, C. & Schroeder, A. (toim.) 2020. Routledge international handbook of electoral debates. New York: Routledge.
Pekka Isotalus 