Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden televisioväittelyistä otetaan mallia maailmanlaajuisesti

Yhdysvalloissa television vaaliväittelyillä on pitkä historia ja vakiintunut asema. Valtavana mediatapahtumana ne vaikuttavat globaalisti: mitä Yhdysvalloissa ensin, sitä meillä ja muualla perässä. Nähtäväksi jää, mitä tämänkertainen vaalikampanja tuo meille perintönä.

Yhdysvaltain presidentinvaalien vaalikampanja on parhaillaan kiihkeimmillään. Koko kampanjan tärkeimpiä tapahtumia ovat ehdokkaiden vaaliväittelyt televisiossa. Niillä on valtavasti katsojia sekä Yhdysvalloissa että muualla, ja niistä uutisoidaan laajasti maailmanlaajuisesti etukäteen ja jälkikäteen. Voi sanoa, että kyseessä on maailman seuratuin poliittinen mediatapahtuma.

Ensimmäisen kerran television vaaliväittely nähtiin Yhdysvalloissa 1960, kun presidentiksi pyrkivät John F. Kennedy ja Richard Nixon. Sitä ennen vastaavia väittelyjä oli järjestetty jo radiossa. Vaaliväittelyn vaikutuksista tehtiin tuolloin monenlaisia selvityksiä ja tutkimuksia, joiden keskeinen johtopäätös oli, että Kennedyn onnistuneella esiintymisellä televisiossa ja Nixonin epäonnistumisella oli vaikutusta vaalitulokseen. 

Tuolloin tehtyjä tutkimuksia on jälkikäteen tarkasteltu kriittisesti, ja niiden tulokset on osin osoitettu kyseenalaisiksi. Kaikesta huolimatta vuonna 1960 television vaikuttavuus katsottiin niin suureksi, että meni 16 vuotta ennen kuin Yhdysvalloissa uskallettiin järjestää seuraava presidenttiehdokkaiden televisioväittely. Vuonna 1976 väittelyssä olivat vastakkain Gerald Ford ja Jimmy Carter. Tuon jälkeen vastaavat väittelyt on järjestetty kaikkien Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä.

Vaaliväittelyn vaikutuksia

Vuosien varrella Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden televisioväittelyjä on tutkittu erittäin paljon. Eniten on tutkittu väittelyjen vaikutusta äänestäjiin. Näiden tutkimusten tuloksen voisi tiivistää niin, että väittelyillä on vaikutuksia äänestäjien äänestyspäätöksiin, vaikka ne eivät ratkaisekaan vaaleja. 

Televisioväittelyillä voi nähdä myös muunlaisia vaikutuksia. Ne esimerkiksi:

  • aktivoivat poliittista keskustelua 
  • vaikuttavat siihen, mistä asioista julkisuudessa keskustellaan vaalien alla
  • lisäävät äänestäjien tietoa politiikasta 
  • lisäävät äänestäjien innostusta vaaleihin. 

Yksi Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden vaaliväittelyn vaikutuksia on, että niiden malli on levinnyt ympäri maailman. Kaikissa maanosissa ja yhä useammassa maassa järjestetään television vaaliväittelyjä. Eri maissa niiden vaikuttavuus näyttää vaihtelevan, ja ne saavat myös paikallisen kulttuurin muokkaamia muotoja. Esimerkiksi Suomessa vaalikeskustelut ovat muodoltaan ja sävyltään varsin erilaisia kuin Yhdysvalloissa.

Muuttaako tämä vuosi televisioväittelyitä?

Vuoden 2020 ensimmäistä vaaliväittelyä Donald Trumpin ja Joe Bidenin välillä kuvailtiin kaoottiseksi. Perinteistä vaaliväittelyn muotoa, että kumpikin puhuu tietyn ajan ja vuoron perään, rikottiin koko ajan. Myös keskustelun sävy oli totuttua hyökkäävämpi. Tämä oli osin ennakoitavissa, sillä paikalliset tutkijat arvioivat jo etukäteen, että Trumpin keskeisin tavoite on sekoittaa Bidenin pasmat. Väittelyn jälkeen osa katsojista jo ennakoikin, että tämä olisi vaaliväittelyjen loppu, koska televisioväittelyn ei katsottu enää palvelevan tarkoitustaan. 

Itse en kuitenkaan usko, että Yhdysvalloissa luovuttaisiin televisioväittelyistä kovin helposti. Tällaisilla formaaleilla väittelyillä on sikäläisessä kulttuurissa niin pitkä historia ja vahva asema; väittelemään opetellaan jo kouluissa ja väittelemissä kilpaillaan kaikkialla. Väittelyt näyttäytyvät demokratian peruskivenä. Lisäksi presidenttiehdokkaiden väittelyssä asiakysymysten käsittelyä keskeisempää on niiden herättämät tunnereaktiot. Katsojia ennen kaikkea kiinnostaa se, miten ehdokkaat toimivat väittelyssä.

Sen sijaan pidän todennäköisenä, että nyt nähtyä viestintätyyliä aletaan nähdä yhä useammin muissakin maissa. Etenkin Donald Trumpin suosimaa esiintymistä, jossa ei piitata säännöistä, ollaan karkeita ja mennään henkilökohtaisuuksiin, saatetaan nähdä yhä enemmän muuallakin.

Tällaisen viestintätyylin leviämisestä on viitteitä jo valittavissa havaittavissa. Poliittisen viestinnän tutkimuksissa puhutaankin amerikkalaistumisesta, sillä toistuvasti on havaittu, että mitä yhdysvaltalaisessa presidenttikampanjassa edellä, sitä kohta muissa maissa perässä.

Vaaliväittelyjen katsominen on muuttunut

Viimeisen kymmenen vuoden aikana vaaliväittelyihin liittyvä suurin muutos on niiden katsomisessa. Katsojan rooli on muuttunut, kun sosiaalinen media on tullut osaksi katsojakokemusta. Tämäkin oli ensimmäiseksi havaittavissa Yhdysvalloissa. 

Nykyisin monissa muissakin maissa on havaittu, että vaalikampanjoiden aikana sosiaalisen median kommenttien määrissä saavutetaan korkeimmat piikit juuri television vaaliväittelyiden yhteydessä. Esimerkiksi neljä vuotta sitten yhden Hillary Clintonin ja Donald Trumpin vaaliväittelyn aikana lähetettiin yli 17 miljoonaa väittelyä koskevaa tviittiä. 

Sosiaalisessa mediassa väittelyn kommentointi onkin tehnyt monista väittelyn katsojista aktiivisia toimijoita. He eivät enää vain katso väittelyä, vaan tuovat siihen liittyvät näkemyksensä julkisesti esille ja osallistuvat yhteiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Omien tutkimusteni perusteella vaalikeskustelujen kommentointi Twitterissä on myös pääosin ohjemassa esiintyvien henkilöiden sanomisia asiallisesti kommentoivaa.

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden vaaliväittely on siis valtava mediatapahtuma, jolla on pitkät perinteet. Niillä on vaikutuksia vaalien tulokseen, mutta vielä enemmän niillä on monenlaisia heijastusvaikutuksia, jotka leviävät maailmanlaajuisesti. Todennäköisesti myös Suomessa lähivuosina nähdään jotakin näistä vuoden 2020 vaalien televisioväittelyistä lainattua.

Lähteet

Isotalus, P. 2017. Mediapoliitikko. Helsinki: Gaudeamus.

Isotalus, P. & Paatelainen, L. 2018. Livetviittaminen vaalikeskustelusta – Miten puolueiden puheenjohtajia arvioidaan? Teoksessa P. Isotalus, J. Jussila & J. Matikainen (toim.), Twitter viestintänä. Ilmiöt ja verkostot Tampere: Vastapaino, p. 90-110.

Juárez-Gámiz, J., Holtz-Bacha, C. & Schroeder, A. (toim.) 2020. Routledge international handbook of electoral debates. New York: Routledge.

Toista kautta tavoittelemassa – kuka uskaltaa haastaa istuvan presidentin?

Ensi vuoden alussa Suomessa äänestetään presidentinvaaleissa. Ehdokkaita on jo nyt mukana seitsemän, joista yksi on nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö. Viimeksi istuva presidentti oli ehdolla vuoden 2006 vaaleissa. Mikä nykyistä ja tuolloista tilannetta yhdistää ja mikä erottaa? Entä onko Niinistön voitto jo varma?

Presidentinvaalikampanja on lähtenyt liikkeelle varsin laiskasti. Viime kesänä nähtiin ensimmäinen ehdokkaiden välinen keskustelu, mutta tuolloinkin keskustelemassa oli vain osa ehdokkaista. Ihmetystä herättikin, milloin ja miten istuva presidentti Sauli Niinistö aikoo astua muiden ehdokkaiden kanssa samalle viivalle.

Niinistö ilmoitti, että hän osallistuu ensimmäiseen ehdokkaiden yhteiseen keskusteluun lokakuun lopussa. Ihmettelyt myöhäisestä ajankohdasta hän kuittasi sanomalla, että silloinkin hän aloittaa kampanjansa aiemmin kuin Tarja Halonen vuonna 2005 tämän pyrkiessä toiselle kaudelle.

Meneillään olevaa vaalikampanjaa onkin monessa yhteydessä verrattu vuoden 2006 presidentinvaaleja edeltäneeseen kampanjaan, koska silloin istuva presidentti oli viimeksi ehdokkaana ja pyrki toiselle kaudelle. Tuolloin presidentti Tarja Halosen pahin vastustajansa oli juuri Sauli Niinistö.

Ennen vuoden 2006 vaaleja seurasin kahden vuoden ajan kampanjan etenemistä. Lopputuloksena kirjoitin artikkelin Presidentinvaalien 2006 juonenkäänteet ja kampanjan ominaispiirteet.

Vertaan tässä blogikirjoituksessani nyt käytävää keskustelua havaintoihini vuoden 2006 kampanjasta.

Mikä lähtökohtia yhdistää ja erottaa?

Vuoden 2006 ja 2018 vaalikampanjoita yhdistää yksi kiinnostava yksityiskohta: Matti Vanhanen ja Keskusta käynnistivät sekä silloin että nyt keskustelun presidenttiehdokkaista.

Huhtikuussa 2004 Matti Vanhanen Keskustan puheenjohtajana sanoi puolueensa kokouksessa, että keskusta aikoo asettaa oman ehdokkaan presidentinvaaleihin. Ehdokas oli lopulta itse Matti Vanhanen. Nyt sama kuvio toistui. Keskusta ilmoitti jo vuoden 2016 puolella, että se aikoo asettaa oman presidenttiehdokkaan, ja Matti Vanhanen ilmoitti ensimmäisenä olevansa kiinnostunut ehdokkuudesta.

Keskeinen ero kampanjoiden välillä on se, että keskustelu vuoden 2006 presidentinvaaleista käynnistyi kritiikillä presidentti Tarja Halosta kohtaan. Meneillään olevan kampanjan aikana presidentti Niinistön toimintaa ei ole vielä juurikaan kritisoitu. Jo alkusyksynä 2005 muut ehdokkaat kritisoivat ja haastoivat istuvaa presidenttiä mediassa. Toistaiseksi nykyiset ehdokkaat eivät ole vielä juuri lainkaan haastaneet Niinistöä.

Myönteisenä kehityksenä voi pitää sitä, että tänä vuonna ei ole juuri nähty negatiivista kampanjointia eikä perätöntä ehdokkaiden mustamaalaamista. Tammikuun 2006 vaaleja edeltävänä kesänä julkisuudessa kiersi kielteisiä huhuja useammastakin ehdokkaasta. Eniten julkisuutta sai Matti Vanhaseen kohdistunut ja perättömäksi paljastunut uutinen naisseikkailusta.

Mistä kampanjointi alkaa?

 Viime talvena ja keväänä odotettiin kiihkeästi Niinistön ilmoitusta siitä, aikooko hän asettua ehdokkaaksi vai ei. Media spekuloi kärsimättömästi, että miksi Niinistö ei jo kerro aikeistaan. Samanlaista keskustelua käytiin myös keväällä 2005, kun odotettiin Tarja Halosen ilmoitusta ehdokkuudesta. Halonen ilmoitti 19. toukokuuta lähtevänsä ehdolle, Niinistö vain hieman lähempänä vaaleja, 29. toukokuuta.

Ennen Niinistön ilmoitusta keskusteltiin siitä, viittaako hänen toimintansa jo kampanjointiin. Kaikkea hänen toimiinsa nähtiin jo leimaavan kampanjoinnin sävy. Samoin oli Halosen kohdalla. Hän esimerkiksi teki presidenttinä maakuntamatkoja, joita osa piti jo kampanjointina. Halonen itse kielsi kampanjoinnin ja kertoi hoitavansa vain presidentin tehtäviä – samoin kuin Niinistö nyt.

Molempien kampanjoiden yhteydessä julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, mikä on sopivan pituinen kampanja ja milloin istuvan presidentin pitäisi alkaa kampanjoida muiden ehdokkaiden mukana. Tänä vuonna presidenttiehdokkaat vasta hiljalleen käynnistävät kampanjoitaan. Kampanjat eivät vielä juurikaan näy mediassa. Ennen vuoden 2006 vaaleja tähän aikaa vuodesta mediassa jo esiteltiin ehdokkaiden verkkosivuja ja kampanjatuotteita. Myös sisällöllistä keskustelua käytiin ehdokkaiden välillä esimerkiksi turvallisuusvajeesta.

Niinistö aikoo osallistua ensimmäiseen keskusteluun muiden ehdokkaiden kanssa lokakuun lopussa. Kampanjoinnin hän on kertonut aloittavansa itsenäisyyspäivän tienoilla.

Jos ensimmäinen ehdokkaiden keskinäinen keskustelu todella toteutuu lokakuussa, ollaan hieman edellä vuoden 2005 vaalikamppailun aikataulua. Tarja Halonen toisaalta aloitti virallisesti kampanjansa aikanaan 19. marraskuuta. Niinistön virallinen kampanjastartti sijoittuu vähän myöhäisemmäksi. Toisaalta vaalitkin pidetään ensi vuonna kaksi viikkoa myöhemmin kuin vuonna 2006. 

Voiko presidentin kannatus taittua? 

Tämänhetkistä keskustelua presidentinvaaleista leimaa keskustelu siitä, kuinka ylivoimaisesti Niinistö voittaa vaalit – vai voittaako sittenkään. Tämäkään ei ole uutta, sillä samanlaista keskustelua käytiin Halosesta.

Vielä vuosi ennen presidentinvaaleja Tarja Halosen uudelleenvalintaa pidettiin varmana. Häntä pidettiin ylivoimaisena ehdokkaana. Esimerkiksi entinen pääministeri ja presidenttiehdokkaana ollut Harri Holkeri piti kirjoituksessaan Tarja Halosen valintaa niin varmana, ettei kenenkään järkevän henkilön kannattaisi ryhtyä hänen vastaehdokkaakseen.

Koko vuoden 2006 vaaleja edeltävän syksyn ajan gallupit ennustivat Haloselle varmaa voittoa. Jännittävintä gallupeissa olikin se, tulisiko toiseksi Matti Vanhanen vai Sauli Niinistö.

Keskustelua käytiin myös siitä, voittaako Halonen vaalit jo ensimmäisellä kierroksella, kuten gallupit vahvasti antoivat ymmärtää. Vaalituloksen julkistamiseen saakka oli epävarmaa, tuleeko toista kierrosta vai ei.

Vielä ihan viimeisessä gallupissa, jonka Yleisradio teetti Taloustutkimuksella vain muutamaa päivää ennen vaaleja, ehdokkaiden väliset erot olivat yllättävän suuria. Tarja Halosen kannatus oli 52 %, Sauli Niinistön 20 % ja Matti Vanhasen 18 %. Tosin 29 prosenttia vastaajista ei osannut tai halunnut kertoa kantaansa.

Lopulta Halonen sai ensimmäisellä kierroksella 46,3 % ja Niinistö 24 % äänistä. Toinen kierros siis järjestettiin, ja siitä tuli paljon odotettua jännittävämpi.

Jo neljä päivää vaalien jälkeen Helsingin Sanomat julkaisi gallupin, jonka mukaan Halosta kannatti 53 prosenttia ja Niinistöä 47 prosenttia äänestäjistä. Halosen ylivoima oli siis muutamassa päivässä sulanut ja Niinistö kirinyt ihan hänen kantaansa.

Vaalien toista kierrosta pidettiin hyvin jännittävänä ja yllättävän tasaväkisenä. Vaalien lopputuloksesta ei voinut olla varma ennen kuin äänet oli laskettu. Lopulta Niinistö keräsi 48,2 prosenttia äänistä, kun Halonen vei voiton 51,8 prosentin äänisaaliillaan.

Halosen ylivoiman kääntyminen varsin niukkaan vaalivoittoon osoittaa, että vaikka Niinistö vaikuttaa tällä hetkellä voittamattomalta, saattaa suosiossa tapahtua yllättäviä käänteitä vielä ennen vaalipäivää.

Kuka haastaa presidenttiä?

Koko Tarja Halosen presidentinkauden ajan hänen toimintaansa arvioitiin kriittisemmin kuin Niinistöä on arvioitu. Jo vaaleja edeltävänä syksynä toiset ehdokkaat haastoivat Halosta paljon selvemmin kuin kukaan haastaa nyt Niinistöä. Halosen ensisijainen haastaja vuoden 2006 vaalien yhteydessä oli juuri Niinistö.

Ensimmäinen television vaalikeskustelu ehdokkaiden kesken käytiin joulukuun alussa 2005. Tuossa keskustelussa päällimmäiseksi nousi esiin se, kuinka suoraan Niinistö haastoi istuvan presidentin. Pidettiin ennennäkemättömänä, että presidenttiä kohtaan esitettiin niin suoraa kritiikkiä.

Nähtäväksi jääkin, uskaltaako kukaan nykyisistä ehdokkaista yhtä suoraan haastaa nykyistä istuvaa presidenttiä kuin mitä Niinistö itse teki kaksitoista vuotta sitten.

* * *

Tarkemmin näitä vuoden 2006 presidentinvaalikampanjan vaiheita, piirteitä ja tuloksia voi palauttaa mieleensä kirjasta: Isotalus, Pekka & Borg, Sami (toim.), 2006. Presidentinvaalit 2006. Helsinki: WSOY.

file (kopio)