Oman elämänsä ruutuesiintyjä

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Väitän, että elämme ruutujen ajassa. Usein aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä katsomme jotakin ruutua. Kuinka monta kertaa päivässä katseemme käykään kännykän ruudussa? Useimmat meistä tuijottavat tietokoneen ruutua suurimman osa työpäivästään ja välillä vapaa-aikanakin. Ilta saattaa hurahtaa television ruutua katsellessa. Joka tapauksessa valveillaoloajastamme kulutamme huomattavan osan erilaisten ruutujen äärellä – joko katsojana tai esiintyjänä. Ruudun kautta välittyvä viestintä on erityistä, ja siihen onkin kiinnitettävä eri tavalla huomiota kuin kasvokkaisviestintään.

Ruutujen äärellä tunteja


Tarkkoja tietoja ruutujen katsomisen määrästä ei ole, mutta eri lähteistä saatavat tiedot viittaavat siihen, että kyse on isoista tuntimääristä. Tilastokeskuksen ruutuaikaa koskevien tietojen mukaan ruutuaika kasvoi kaikissa ikäryhmissä vuosi vuodelta välillä 2017–2021 siten, että vuonna 2021 se oli keskimäärin 4 tuntia 26 minuuttia päivässä. Esimerkiksi pojat ja nuoret miehet viettävät digitaalisten pelien parissa reilusti yli tunnin päivässä.


Finnpanelin mukaan myös tv-ruudun äärellä vietetty aika on kasvanut, ja suomalaiset viettävät tv-ohjelmien parissa keskimäärin runsaat 3,5 tuntia päivittäin. DataReportalin mukaan YouTube on Suomessa suosituin sosiaalisen median alusta, ja sen suomalaiset käyttäjät ovat alustalla keskimäärin 23 tuntia ja 9 minuuttia viikossa.

Suhde ruutuihin


Ruuduista on tullut niin hallitseva osa elämäämme, että niiden haitatkin ovat yhä näkyvämpiä. Työntekijöille on tullut tutuksi Zoom-väsymyksenä tunnettu ilmiö, ja kouluissa on kielletty kännykän käyttö tunneilla. Tutkimusten mukaan parisuhteet kärsivät liiallisesta puhelimen selailusta, ja somen addiktoivan vaikutuksen on lähes jokainen joskus havainnut.


Toisaalta meidän suhteemme ruutuihin voi olla hyvin läheinen. Esimerkiksi suhdetta kännykkään on kuvattu jopa rakkaussuhteen kaltaiseksi, sillä niin tärkeä se meille on. Televisiosta tutut juontajat saattavat tuntua ystäviltämme, ja tietyn sosiaalisen median vaikuttajan postaukset haluaa katsoa päivittäin. Ruutujen katsomisen määrän lisäksi monien tunneside ruutuihin onkin erittäin vahva.

Ihminen ruudussa


Usein se, mitä ruuduista katselemme, on toinen ihminen sekä hänen toimintansa ja viestintänsä. Tavallista on esimerkiksi kohdata ruudun kautta työkavereita videopalavereissa, kuunnella etäluennoitsijaa, seurata televisioesiintyjiä tai sosiaalisen median vaikuttajia taikka katsella tuttujen tai tuntemattomien somevideoita.


Hyvin tavallista on, että henkilö näkyy ja puhuu ruudussa, puhe on suunnattu katsojalle ja ainakin jossain vaiheessa puhuja katsoo kameraan. Puhuja on myös yleensä tietoinen, että hänellä on jonkinlainen yleisö, vaikka se olisi ruudun takana, mahdollisesti katsomassa häntä eri aikaan ja ehkä hyvinkin kaukana. Näissä kaikissa tilanteissa kyse on ruutuesiintymisestä.


Ruutuesiintymisestä onkin nopeasti kehittynyt hyvin yleinen viestinnän muoto. Katsomme paljon ruutuesiintymistä, mutta saatamme myös itse esiintyä päivittäin ruudussa. Ruutuesiintymisestä on tullut myös yhteiskunnallisesti vaikuttavaa esimerkiksi markkinoinnissa, politiikassa, oppimisessa tai johtamisessa.

Ruutuesiintyminen – erityinen viestinnän muoto


Tutkimukset antavat selkeitä viitteitä siitä, että ruudussa esiintyminen on sekä esiintyjän että katsojan näkökulmista erilaista kuin kasvokkaisviestintä. Ruudussa esiintyessään voisi olla hyvä pohtia esimerkiksi sitä, miten ruudun kautta onnistuu antamaan itsestään välittömän vaikutelman, onko esitelmän pitämiseen videokokouksessa valmistautunut yhtä huolella kuin jos puhuisi paikan päällä olevalle yleisölle tai miten saisi tehokkaasti aktivoitua ruudun takana olevia kuulijoitaan ja pidettyä heidän mielenkiintoaan yllä.


Katsojana voisi kiinnittää huomiota siihen, miten puhuja rakentaa aitouden vaikutelmaa ja simuloi vuorovaikutusta tai mikä olisi paras tapa antaa puhujalle palautetta videopalaverissa. Hyvä on myös tiedostaa, että videokokoukset saattavat olla väsyttäviä siksi, että joudumme ponnistelemaan ylimääräisiä tulkitessamme toisten nonverbaalista viestintää.

Ruutuesiintymiseen syytä panostaa


Uskallankin epäillä, että harva meistä on tullut pohtineeksi, kuinka paljon ruutuesiintymistä päivittäin näkee tai kuinka usein itse tulee näkyneeksi ruudussa. Ruudut ovat tehneetkin meistä kaikista arkipäivän ruutuesiintyjiä. Ruutuesiintymisen arkipäiväisyyden myötä on myös voinut unohtua, että ruudun kautta välittyvä viestintä on osin erilaista kuin muu viestintä ja siihen on panostettava, jotta se olisi vaikuttavaa.


Esimerkiksi työpaikoilla johtajaa voi sparrata tiedolla, että tutkimusten mukaan kameroiden auki pitäminen videopalavereissa parantaa viestinnän laatua tai että ideoinnin voidaan kokea onnistuvan videopalaverissa jopa paremmin kuin kasvotusten. Tärkeää on myös osata osoittaa kuuntelemistaan aktiivisesti ja tarvittaessa vahvistaa sanatonta viestintäänsä tai kompensoida sen rajallisuutta sanallisella viestinnällä. Yhteisistä ruutuun liittyvistä käytänteistä kannattaa myös sopia kaikissa organisaatiossa.


Tärkeää on, että kaikilla on riittävästi sekä teknologista että viestinnällistä osaamista myös ruutujen ajassa. Ruutujen ajassa hyvä ruutuesiintyjä saa ideansa paremmin läpi, tulee paremmin ymmärretyksi, luo laadukkaampia suhteita sidosryhmiin sekä rakentaa myönteistä ilmapiiriä ja brändiä. Jokainen asiantuntija ja johtaja tarvitsee näitä taitoja tänä päivänä.

Teksti on julkaistu alun perin Viestijät-blogisivustolla.

Lisää aiheesta:
Isotalus, P. 2025. Ruutukasvot. Esiintymisen lumo iltauutisista somevideoihin. Gaudeamus
Koponen, J., Salin, L. & Isotalus, P. 2025. Etäjohtaminen ja digitaalinen viestintä. Gaudeamus

Ruutujen ansiosta elämme esiintymisen renessanssia

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Varmaankin lähes kaikki ovat joskus puhuneet yleisölle eli esiintyneet tai ainakin nähneet jonkun esiintyvän. Näitä tilanteita ovat voineet olla esimerkiksi koulun esitelmät, onnittelupuheet, puhuminen somevideolla tai televisiossa tai niiden katselu. Esiintyminen voikin olla arkista tai juhlavaa, muodollista tai epämuodollista, spontaania tai harjoiteltua taikka kasvokkaista tai medioitua.

Viestintätieteiden juuret ovat esiintymisessä, sillä koko alan opetus ja tutkimus perustuu Antiikin retoriikan oppeihin. Nämä opit käsittelivät erityisesti puhetaitoa eli esiintymistä. Edelleen Antiikin retoriikan opit ovat ahkerassa käytössä.

Pari tuhatta vuotta myöhemmin myös moderni puheviestintätiede alkoi puhetaidon opetuksesta. Vuonna 1914 puhetaidon yliopisto-opettajat Yhdysvalloissa perustivat alan ensimmäisen yhdistyksen The National Association of Academic Teachers of Public Speaking, joka pyrki edistämään myös alan tutkimusta. Nykyiseltä nimeltään yhdistys on National Communication Association, ja se on edelleen jäsenmäärältään viestinnän alan isoin tieteellinen yhdistys. Kyseinen yhdistys perusti myös alan ensimmäisen tieteellisen lehden Quarterly Journal of Speech vuonna 1915. Kyseinen lehti ilmestyy edelleen ja edustaa nimenomaan retoriikan tutkimusta.

Kiinnostus esiintymiseen väheni

Viestinnän alan alkuaikoina esiintyminen oli siis kaikista tärkein, opetetuin ja tutkituin viestinnän muoto. Se on ollut myös lähtökohtana kaikelle muulle alan opetukselle ja tutkimukselle. Toisen maailmansodan jälkeen koko viestinnän ala kuitenkin laajeni valtavasti, ja samalla myös sen tarkastelukohteet monipuolistuivat. Se merkitsi myös esiintymisen kultakauden himmenemistä.

Vuosikymmenten saatossa viestintätieteet ovat pirstaloituneet ja on myös syntynyt uusia viestintätieteitä. Myös ihmisten välisessä viestinnän tutkimuksessa esimerkiksi vuorovaikutus, ryhmät, yhteisöt ja teknologioiden välittämä viestintä ovat kiinnostaneet tutkijoita paljon enemmän kuin esiintyminen. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana esiintymisen tutkimus ja teoreettinen kehitys onkin ollut hyvin vähäistä. Myös esiintymistaidon arvostus on laskenut.

Esiintymisen renessanssi

Esiintyminen on kuitenkin uudessa nousussa. Syynä tähän on ennen kaikkea ruutuesiintyminen. Ruutuesiintyminen tarkoittaa kaikkea esiintymistä, jossa puhuja näkyy kuulijalle, mutta heidän välillään on puhelimen, tietokoneen, tabletin tai television ruutu.

Ruutuesiintymisen myötä esiintyminen onkin saanut uutta sijaa yhteiskunnassa. Keskeisiä tässä kehityksessä ovat olleet lyhytvideot ja sosiaalinen median vaikuttajat. Lyhytvideoita katsellaan erityisesti sosiaalisestamediasta, varsinkin TikTokista, Instagramista ja Snapchatista. Nämä videot saattavat parhaimmillaan kerätä miljoonissa liikkuvia katsojamääriä. Ne ovat keskeisiä vaikutuskanavia esimerkiksi liiketoiminnassa, politiikassa ja viihteessä. Niistä on muodostunut kiinteä osa arkipäiväämme. Lyhytvideot voivat olla hyvin monenlaisia, mutta niiden keskeinen perusmuoto on, että puhuja näkyy kuvassa ja puhuu seuraajille eli esiintyy.

Videoiden lisäksi monet meistä myös työssään tai opiskellessaan katsovat paljon ruutuesiintyjiä, kun Teams ja Zoom ja muut videokokousalustat välittävät meille esiintyjien viestiä. Näillä alustoilla monet myös itse esiintyvät viikoittain. Esiintyminen kytkeytyy myös yhä vahvemmin uusien teknologioiden kehitykseen, kun esiintymistaitoja voi esimerkiksi harjoitella virtuaalilasien tai tekoälyn avulla.

Uusien ruutuesiintymisen muotojen lisäksi vanhoista ruuduista televisio on pitänyt pintansa suomalaisten arjessa. Edelleen jokainen suomalainen katsoo televisiota keskimäärin noin 3,5 tuntia päivässä. Televisioilmaisussa keskeisessä roolissa on aina ollut puhuva pää eli ruudussa esiintyminen.

Esiintymistä enemmän kuin ikinä

Esiintymisestä onkin tullut vähän kuin varkain jälleen erittäin keskeinen viestinnän muoto. Katsomme esiintymistä ja esiintyjiä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja helposti myös itse otamme esiintyjän roolin. Väitänkin, että elämme esiintymisen renessanssia.

Renessanssin tyylisuuntaan kuului antiikin arvostus, joten esiintymisen renessanssi on erityisen kuvaava ilmaisu tässä yhteydessä. Esiintymisen keskeisen roolin ja yhteiskunnallisen merkityksen myötä sen analyyttinen tarkastelu myös väistämättä lisääntyy, mikä tuonee myös antiikin retoriikan opit uudelleen entistä vahvemmin päivänvaloon, mutta toivottavasti myös uudenlaisia teoreettisia avauksia. Ruutuesiintymisestä ja sen nykyisistä muodoista voi lukea lisää kirjastani Ruutukasvot. Esiintymisen lumo iltauutisista somevideoihin.

Kirjoitus on julkaistu alunperin 26.8.2025 Prologoksen blogissa.

Kirjallisuus

Isotalus, P. 2025. Ruutukasvot. Esiintymisen lumo iltauutisista somevideoihin. Gaudeamus.

Jäähyväiset televisiokuuluttajille

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Suomessa nähtiin viimeinen televisiokuulutus TV1:ssä 23.3.2025, kun Yleisradio päätti lopettaa kuuluttajien melkein 70 vuotta jatkuneen tarinan.  Kuuluttajilla on kuitenkin ollut merkittävä rooli koko televisioilmaisun kehityksessä.

Teija Sopanen oli Suomen ensimmäinen televisiokuuluttaja. Hän työskenteli kuuluttajana Yleisradion alusta eli vuodesta 1957 alkaen. Hän oli Suomen ensimmäinen televisiotähti ja jopa niin suosittu, että hän henkilöityi televisioon. Ylen Elävän arkiston mukaan ihmisillä oli ainakaan tapana sanoa: ”Katsotaanpa, mitä Teijasta tulee tänä iltana.”

Television alkuaikoina kuuluttajat aina aloittivat illan televisiolähetykset ja myös päättivät ne toivottamalla katsojille hyvää yötä. He siis sitoivat koko illan televisiolähetyksen yhteen ja loivat suoran kontaktin televisiosta katsojiin. Teijan lisäksi muita suosittuja kuuluttajia ovat olleet esimerkiksi Yleisradiossa Tuula Rosenqvist, Tutteli Hammermann ja Sirkka Storbom sekä MTV:ssä Pirjo Nuotio, Eeva-Riitta Siitonen ja Irene Usvasalo.

Kuuluttajat – eurooppalainen ilmiö

Televisiokuuluttajat ovat erityisesti eurooppalainen ilmiö, ja BBC:llä ensimmäiset kuuluttajat aloittivat jo ennen toista maailmansotaa. Heistä tuli nopeasti kuuluisia televisiopersoonia, joista kerrottiin myös lehdissä. Sari Elfving (2008) on esimerkiksi tutkinut sitä, kuinka Teija Sopasen julkisuuskuvaa aikoinaan rakennettiin aikakauslehdissä.

Kuuluttajat olivat ensimmäisiä naisia, jotka työskentelivät ja näkyivät ruudussa. Eri maissa heistä on myös löydettävissä samanlaisia piirteitä. Jo television alkuaikoina heidän valinnassaan tehtävään tärkeää on ollut ulkonäkö ja äänen miellyttävyys sekä jonkinlainen lämmin keskiluokkainen naisellisuus. Heidän on katsottu vaikuttaneen keskeisesti siihen, että television on tullut erityisen kotoisa viestintäväline. (de Leeuw & Mustata 2013).Tähän luonnehdintaan sopivat myös viimeisimmät kuuluttajat, kuten Maria Jungner ja Anna-Liisa Tilus.

Kuuluttajilla on ollut rooli myös koko televisioilmaisun muokkaamisessa sellaiseksi kuin se edelleen tunnetaan. He ovat esimerkiksi vahvistaneet vaikutelmaa televisiosta kuvien ja äänien virtana (flow) osoittaen jatkuvuutta eri ohjelmien välillä. He ovat osoittaneet sanansa suoraan katsojille katsomalla suoraan kameraan ja tervehtimällä heitä. Tällainen esiintyminen on vakiintunut televisioon laajemminkin, koska sen on katsottu sopivan erityisen hyvin televisioruutuun. Kuuluttajat ovat myös vahvistaneet kokemusta television katsomisesta suorana esimerkiksi puhumalla siitä, mitä tapahtuu nyt ja tässä. Uudessa kirjassani Ruutukasvot (Isotalus 2025) olen analysoinut näitä kuuluttajien television vakiinnuttamia esiintymisen piirteitä tarkemmin.

Tärkeä osa televisiohistoriaa

Kuuluttajat ovat olleet myös televisiokanavan tunnusmerkki, keskeinen osa brändiä. Onkin täysin ymmärrettävään, että Yleisradion päätös poistaa kuuluttajat ruudusta aiheutti katsojissa paljon närää ja kriittistä keskustelua. Toisaalta kuuluttajat ovat kadonneet lähes kaikkialta Euroopasta, vaikka he television alkuaikoina olivat juuri eurooppalaisen televisioilmaisun yhdenmukaistajia (de Leeuw & Mustata 2013).

Televisiokuuluttajilla on tärkeä asema television historiassa. He ovat muokanneet koko eurooppalaista televisioilmaisua ja kasvattaneet television suosiota mediana. He ovat toimineet myös hyvän esiintymisen esikuvina vuosikymmeniä meille kaikille.

Kirjallisuus

Elfving, S. (2008). Taikalaatikko ja tunteiden tulkit. Tampere University Press.

Hahtola, M. & Jegorov, S. (2012). Televisiokuuluttajat. Koko kansan yhteiset ystävät. Yle Elävä arkisto 29.2.2012. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/02/29/televisiokuuluttajat-koko-kansan-yhteiset-ystavat

Isotalus, P. (2025). Ruutukasvot. Esiintymisen lumo iltauutisista somevideoihin. Gaudeamus.

de Leeuw, S. & Mustata, D. (2013). In-vision continuity announcers. Performing an identity for early television in Europe. VIEW Journal of European Television History and Culture 2:4, 51–76.

Vuorovaikutusosaajat selviävät tekoälystä

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Tekoäly vaikuttaa monella tavalla viestinnän asiantuntijoiden työhön. Ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyviä tehtäviä tekoäly ei kuitenkaan ole korvaamassa, minkä takia vuorovaikutusosaajille on töitä tulevaisuudessakin.

Osallistuin viime viikolla (6.6.2024) ProCom-päivään, jonka teemana oli tekoälykäs viestintä. Tuolloin julkaistiin myös uusi ProCom Academic 2024 samasta teemasta. Päivässä olivat alan huiput puhumassa, ja kokonaisuudessaan päivän anti oli innostava ja ideoita herättävä. Erityisesti kaksi ajatusta jäi mieleeni päivän oppeina. 

Ensimmäinen ajatus on, että tekoäly muuttaa viestinnän alaa ja sen työtehtäviä lähivuosina valtavasti. Se on isoin muutos, mitä alalla on koettu, sitten Internetin tulon yli kolmekymmentä vuotta sitten. Se tulee helpottamaan monia työtehtäviä, mutta myös poistamaan tietynlaiset työpaikat kokonaan. Se luo myös uudenlaisia työtehtäviä ja -paikkoja. Useaan otteeseen päivän aikana todettiin, että työelämässä pärjäävät ne, joilla on taitoa käyttää tekoälyä.

Lohduttavaa on, että tämä tekoäly ei vielä ole ajanut kenenkään ohi. Tekoäly on siinä vaiheessa, että käyttäjä ehtii ottamaan nykyisen kehityksen hyvin kiinni, vaikka vielä ei olisikaan ehtinyt perehtyä asiaan. Itse ajattelen asiasta, että tekoälyn käyttö on tällä hetkellä kuin tekstinkäsittely tietokoneella aikanaan; vielä 1990-luvulla tekstinkäsittelyä opetettiin erikseen ja asiasta julkaistiin paljon oppaita, mutta nyt sen osaamista pidetään itsestään selvänä jo koululaisille. Tekoälyn hyödyntämistä kannattaa siis jokaisen alkaa opetella, jotta sen kehitys ei pörhällä kokonaan ohi.

Vuorovaikutusosaaminen korostuu

Toinen ja päivän tärkein ajatus on, että tekoälyn käytön yleistyminen korostaa vuorovaikutuksen merkitystä viestinnän alan työssä. Tekoäly tekee jatkossa kaikki tiedotteet, somepäivitykset ja muistiot, mutta ei niitä vuorovaikutukseen liittyviä tehtäviä. 

Päivän aikana korostui moneen kertaan, että vuorovaikutusta tai esiintymistä vaativat tehtävät eivät ole korvattavissa, melkein kaikki muu kyllä. Esimerkiksi tekoälyasiantuntijoiden paneelilta kysyttiin, mitä heidän töistään tekoäly ei tulevaisuudessa tee. Vastaukset olivat: esiintymistilanteet, esihenkilön ja työntekijän väliset keskustelut sekä ohjaustilanteet.

Viestijän rekrytoinnissa katsotaan vuorovaikutusosaamisen korostuvan, ja johtajan viestinnässä taitava esiintyminen entisestää korostuu tekoälyn myötä ja voi olla jopa johtajia erotteleva tekijä. Viestinnän asiantuntijoiden työ keskittyy yhä enemmän vuorovaikutukseen, esimerkiksi valmennukseen, konfliktien ratkaisuun, johdon konsultointiin jne. Vuorovaikutusosaaminen on siis tulevaisuuden viestijän keskeisin työelämätaito. Työpaikkansa säilyttävät ja rekrytoinneissa pärjäävät ne, joilla on vuorovaikutuksesta tietoja ja taitoja eli vuorovaikutusosaamista.

Mitä kehitys merkitsee yliopistokoulutukselle?

Tältä pohjalta on myös hyvä pohtia, mitä tämä kaikki tarkoittaa viestinnän yliopistokoulutukselle. Ensinnäkin voin todeta ilokseni, että meidän Tampereen yliopiston viestinnän opintosuunta on keskittynyt ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Olemme siis jo nyt koulutuksen sisällöissä varautuneet siihen, miten viestijä pärjää tulevaisuuden työmarkkinoilla. Meidän viestijöiden kannattaa myös keskittyä siihen, mikä on omaa alaamme eikä kilpailla tietotekniikan tai muiden alan asiantuntijoiden kanssa.

Lisäksi yliopistossa meidän on aina ajateltava koulutuksemme tavoitteita pitkällä tähtäimellä, sillä opiskelijoille nyt opetettu tulee käyttöön viiden vuoden päästä työelämässä. Samalla pitäisi opettaa tietoja ja taitoja, jotka luovat perustaa koko työuran ajalle. Näin ollen nykyiseen teknologiaan ja sovelluksiin ei turhan paljon kannata käyttää aikaa, koska sellainen osaaminen vanhenee nopeasti. Täytyy pystyä näkemään ja arvioimaan yleisemmällä tasolla viestinnän ja teknologian välisiä yhteyksiä.

Kestävintä on teoreettinen tieto, sillä ymmärrys siitä, miten ihminen viestiin ja ymmärtää viestintää säilyy samanlaisena tekoälynkin aikana. Täytyy pystyä hahmottamaan suuria kokonaisuuksia, jäsentämään ja analysoimaan todellisuutta, näkemään asioiden välisiä yhteyksiä ja syy-seuraussuhteita, kysymään oleellisia kysymyksiä sekä suhtautumaan kaikkeen tietoon kriittisesti. Jatkossakin tärkein tavoite on siis tieteellisen ajatellun kehittyminen, joka on aina ollut koko yliopisto-opetuksen ydin.

Miksi tutkia televisiota?

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Uusi televisiota tarkasteleva tutkimushankkeeni herätti tarpeen puolustaa television tutkimuksen tärkeyttä. Televisiolla on yhä vahva asema ihmisten arjessa. Samaan aikaa television ja sosiaalisen median välillä tapahtuu vaikutteita ottamista molemmin päin. Koskaan aikaisemmin ruudussa ei ole esiinnytty niin paljon kuin nykyään, mikä vuorostaan korostaa ruudussa esiintymisen merkitystä entisestään.

Elokuun alussa alkoi uusi tutkimushankkeeni, jossa keskityn televisioesiintymisen tutkimiseen. Kun olen kertonut muille tästä aiheestani, niin reaktiot ovat usein olleet hämmentyneitä tai jopa vähätteleviä, ikää kuin ilmassa leijuisi kysymys ”miksi tutkia televisiota vuonna 2022?”

Kerroin toiselle televisiotutkijalle tutkimusaiheeni herättämistä reaktiosta. Hänen mukaansa televisiotutkimusta on aina aliarvostettu, sillä televisiota pidetään viihteen, hömpän ja ajantäytön mediana. Se on kaukana kaikesta tärkeästä, yhteiskunnallisesta tai korkeakulttuurista. Siksi sen tutkimustakaan ei pidetä kovin merkittävänä.

Toinen selitys suhtautumiseen todennäköisesti on, että moni ajattelee televisiota vain olohuoneen nurkassa olevana laitteena, jota yhä harvempi katsoo joka ilta tiettyyn aikaan. Nuoriso saattaa sanoa, ettei katso lainkaan televisiota, vaikka tuijottaisi television ohjelmia tietokoneen ruudulta harva se ilta. Osa haluaa jopa korostaa, ettei edes omista enää televisiota, vaikka siitä huolimatta he eivät ole lopettaneet televisio-ohjelmien katsomista.

Televisio edelleen osa arkea

Televisio ei olekaan pelkkä tekninen laite, jota tuijottaa. Televisio tarkoittaa tietynlaisia ohjelmia, formaatteja ja audiovisuaalista ilmaisua. Ennen televisiota pystyi katsomaan vain tietynlaisesta laitteesta, parilta kanavalta ja tiettyyn aikaan. Nykyään televisio-ohjelmia voi katsoa yhtä hyvin puhelimesta kuin tietokoneelta, lukuisilta tv-kanavilta tai vaikkapa maksetuilta suoratoistapalveluilta ja silloin kuin haluaa. On myös kehittynyt ihan uudenlaisia televisiomuotoja kuten Twitch-tv.

Jo 1990-luvulla puhuttiin television kuolemasta, sillä tuolloin ennakoitiin internetin korvaavan television. Televisio on kuitenkin kaikkea muuta kuin kuollut. Uusimpien katsomistilastojen mukaan television katsominen on vain lisääntynyt. Esimerkiksi vuonna 1994 suomalaiset katsoivat televisiota keskimäärin 2 h 33 min päivässä, kun uusimman Finnpanelin TV-mittaritutkimuksen mukaan suomalaiset katsovat televisiota nykyisin reilut 3,5 h vuorokaudessa. Television parissa vietetty aika on viimeisen viiden vuoden aikana lisääntynyt 10 prosentilla. Tästä nykyisestä kokonaismäärästä kotimaisten tv-toimijoiden kanavien katselu oli viime vuonna 2 h 43 min ja loppu muodostui suoratoistopalvelujen katsomisesta. Televisio on siis iso osa vapaa-aikaamme.

Tällä hetkellä tutkijoiden on vaikea yksiselitteisesti rajata ja määritellä televisiota, sillä televisio voi saada niin monenlaisia erilaisia muotoja. Televisio on myös jatkuvassa muutoksessa. Esimerkiksi digitaalisuus on muuttanut television katsomista, sisältöjä, tuotantorakenteita, ansaintalogiikkaa ja teknologiaa. Lisäksi suoratoistopalvelujen tulo lineaarisen television rinnalle on valtava muutos. Suoratoistopalvelut eivät ole juurikaan muuttaneet televisioilmaisua, mutta television katsomisen kannalta muutos on radikaali.

Televisio ihmisiä yhdistämässä

Televisio on perinteisesti ollut vahva ihmisiä toisiinsa yhdistävä tekijä. Television alkuaikoina saatettiin mennä naapuriin katsomaan televisiota, jos omaa vastaanotinta ei ollut. Vuosikymmeniä televisio kokosi myös perheen saman ruudun ääreen. Tuolloin televisio myös rytmitti ihmisten arkea vahvasti. Televisio on tarjonnut valtavasti yhteisiä kokemuksia ja rakentanut maailmankuvaamme. Esimerkiksi poliitikkojen toimintaan sillä on ollut suuria vaikutuksia, ja edelleen television vaalikeskustelut ovat eniten yleisöä saavia poliittisia tapahtumia.

Television merkityksen näkee vielä nykyäänkin siinä, miten se antaa puheenaiheita. Televisio-ohjelmat ovat toistuvasti keskustelunaiheina kahvipöydissä ja herättävät helposti julkista keskustelua. Ne näkyvät laajasti myös sosiaalisen median sisällöissä, kaikilla alustoilla. Suosituimmilla televisio-ohjelmilla on jopa erikseen työtekijöitä, jotka vastaavat ohjelman somesisällöistä. Ja vaikkapa nuorten suosimassa Jodelissa tietyillä ohjelmilla on omat kanavansa, joita myös ohjelmien tekijät ahkerasti seuraavat. Big Brother on erinomainen esimerkki tällaisesta somessa elävästä televisio-ohjelmasta.

Televisio on kiinnostavalla tavalla ollut aina jotenkin uuden ja vanhan teknologia välimaastossa. Tullessaan se oli selvästi uutta teknologiaa ja muutti median toimintaa ja ilmaisua laajasti. Edelleenkin televisiotutkimuksissa sitä verrataan toistuvasti radioon ja lehtiin sekä tarkastellaan, kuinka sen visuaalisuus ja ohjelmaformaatit muuttivat aikaisempaa mediaympäristöä. Nyt Internetin aikakaudella se edustaa vanhaan teknologiaa. Televisio onkin toiminut monille somealustoille esikuvana, josta on lainattu ilmaisun eri muotoja. Samaan aikaan myös somen vaikutukset ja vaikutteet näkyvät televisiossa. Television ja somen kosketuspinta on nykyisellään laaja.

Ruudussa esiintymisen merkitys

Sosiaalisen median myötä nykyisin myös esiinnytään ruudussa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Uudenlaiset ruutukasvot eli sosiaalisen median vaikuttajat herättävät runsaasti keskustelua, ihailua, ihmetystä ja vastarintaakin tällä hetkellä. Moni tavallinen nuorikin on noussut tunnetuksi ruudussa esiintyjäksi Tiktokissa tai Snapchatissa. Yhä vaikeampi on myös vetää rajaa ruudussa esiintymisen eri muotojen ja alustojen välille. 

Sosiaalinen media on myös radikaalisti muuttanut esiintyjän ja yleisön välisen suhteen rakentumista. Ruudussa esiintyvän henkilön ja katsojan välinen vuorovaikutus ei enää nykyisin ole vain simuloitua, vaan heidän välillään voi olla vaivattomasti myös todellista vuorovaikutusta, mikä muuttaa koko yleisösuhdetta. Muuttunutta yleisösuhdetta kuvastaa esimerkiksi se, että jo 1950-luvulla kehitetty parasosiaalisen suhteen käsite, joka tarkoittaa läheiseltä tuntuvan suhteen muodostumista mediassa esiintyvään henkilöön, on noussut aivan uuteen suosioon. Samalla se joutunut myös kriittisen uudelleenmäärittelyn kohteeksi.

Television ja kaikkien muiden ruutujen haukkaama pala vapaa-ajastamme, ruutujen sisällön yhteiskunnallinen ja sosiaalinen merkitys sekä teknologinen ja ilmaisullinen murros ovat hyviä syitä tutkia televisiota. Television ja muiden ruutujen viehätys, vaikuttavuus ja koukuttavuus perustuvat vahvasti ruudulla näkyvään esiintyjään ja hänen viestintäänsä, mikä tekee ilmiön tutkimisesta tärkeää.

Kirjallisuus

Finnpanel, 2022. Urheilu ja viihde keräävät parhaimmillaan yli miljoona katsojaa – tv-sisältöjen parissa vietetään yli 3,5 tuntia päivässä.

Giles, D. C. 2018. Twenty-first century celebrity: Fame in digital culture. Bingley: Emerald.

Isotalus, P. 1996. Toimittaja kuvaruudussa. Televisioesiintyminen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Isotalus, P. 2017. Mediapoliitikko. Helsinki: Gaudeamus.

Kortti, J., 2011. Multidimensional social history of television: Social uses of Finnish television from the 1950s to the 2000s. Television & New Media 12 (4), 293-313.

Nurmi, S. 1994. TV-katselun kehitys. Teoksessa H. Kasari (toim.) Radio- ja televisiotutkimuksen vuosikirja 1994. Helsinki: YLE.

Rotola-Pukkila, M. & Isotalus, P. 2021. Ystävyyttä vai illuusiota? Parasosiaalisen suhteen näkyminen seuraajien viesteissä sosiaalisen median vaikuttajalle. Lähikuva 34 (2-3), 95-110.

Spilker, H. S., Ask, K. & Hansen, M. 2020. The new practices and infrastuctures of participation: how the popularity of Twitch.tv challenges old and new ideas about television viewing. Information, Communication & Society 23(4), 605-620.

Kohtaamisia ja hyökkäyksiä – Poliittiset televisiohaastattelut maailmalla

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Nykyisin poliitikkojen televisiohaastattelut näyttävät olevan yhä hyökkäävämpiä ympäri maailmaa. Lisäksi muutokset politiikassa, kuten populismin vahvistuminen, asettavat politiikan toimittajille haastattelutilanteissa uudenlaisia haasteita. Kesän alussa julkaistiin kirja Adversarial political interviewing, jossa tutkijat eri puolilta maailmaa tarkastelevat poliittisia televisiohaastatteluja. Itse kirjoitin kirjaan artikkelin, jossa tutkin Suomen hallituksen viisikon vastaamistyylejä kuntavaalien vaalitenteissä.

Kesällä ilmestyi Ofer Feldmanin toimittama tietokirja Adversarial political interviewing, jossa on 18 tutkimusartikkelia tutkijoilta eri puolilta maailmaa. Artikkelien lähestymistavat ja -kohteet ovat hyvin erilaisia, mutta yhteistä niille on, että ne kaikki kohdistuvat television poliittisiin haastatteluihin. Kirjan on kustantanut Springer.

Kirjan alaotsikko on Worldwide perspectives during polarized times, joka viittaa siihen, että nykyinen yhteiskunnallinen ilmapiiri ja globaali poliittinen tilanne heijastuu myös televisiohaastatteluihin. Monissa artikkeleissa lähdetäänkin tarkastelussa siitä, että poliittiset haastattelut ovat muuttuneet entistä kriittisemmiksi ja hyökkäävimmiksi. Artikkeleissa ilmenee erilaisia tapoja, joilla toimittajat yrittävät laittaa poliitikkoja yhä ahtaammalle. He esimerkiksi rakentavat kriittisiä kysymyksiä siteeraamalla muita henkilöitä tai mielipidekyselyjä, asettamalla joko–tai-kysymyksiä, toistamalla kysymyksiä uudelleen ja uudelleen tai osoittamalla, ettei poliitikko vastannut kysymykseen tai että hänen politiikkansa ei ole toiminut. Näin rakennetuissa kysymyksissä toimittaja pehmentää hyökkäävyyttään, mutta laittaa poliitikon silti puolustautumaan.

Haastattelujen uudet haasteet

Monissa kirjan tutkimuksissa puhutaan myös haastattelujen hybridimuodoista, joissa perinteiset televisiohaastattelujen formaatit sekoittuvat. Perinteiseen poliittiseen haastatteluun saattaa sekoittua viihteellisiä piirteitä, jolloin kysytään vaikkapa henkilökohtaisista asioista, tai perinteiseen informaatiota hankkivaan haastatteluun tulee mukaan selvästi asenteellisia kysymyksiä.

Myös populismi on uusi haaste politiikan toimittajille. Yksi artikkeleista analysoi sitä, kuinka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venezuelan presidentti Nicolás Maduro käyttivät haastatteluissaan runsaasti pejoratiivista eli asioita vähättelevää vastaustyyliä. Vähättely kohdistui esimerkiksi mediaan, vastustajiin tai tiettyyn kansalaisryhmään. Toisessa artikkelissa todettiin populistisen politiikan vaativan toimittajilta uudenlaista suhtautumista, sillä populistit usein onnistuvat kääntämään omaksi edukseen toimittajan hyökkäävyyden, vaikka se toimisi muihin poliitikkojen kohdalla. Toisaalta Turkissa presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vallassa olon ajan toimittajien kysymykset ovat muuttuneet vähemmän kyseenalaistaviksi.

Suomen hallitusviisikon vastaustyylit

Omassa artikkelissani tarkastelin hallituksen viisikkoa eli viittä ministeriä ja puolueensa puheenjohtajaa kuntavaalien 2021 yhteydessä Ylen vaalitenteissä. Vaikka suomalaisten toimittajien tyyli ei ole kansainvälisesti katsoen kovinkaan hyökkäävä, niin suurin osa kysymyksistä kuitenkin sisälsi jonkin epäilyn tai väitteen, joka edellytti poliitikolta puolustautumista. Viisikon vastaustyyleille olikin tyypillistä, että suurin osa vastauksia sisälsi jonkinlaista puolustautumisen. Lisäksi tavallista oli vastatessa tarkastella tämänhetkistä poliittista tilannetta.

Puheenjohtajien vastaustyylit olivat erittäin asiakeskeisiä, mutta heidän välillään oli havaittavissa jonkinlaisia eroja. Sanna Marinin asema pääministerinä näkyi hänen vastauksissaan, sillä hän joutui eniten puolustamaan koko hallituksen toimintaa. Toisaalta hän herkimmin puuttui siihen, jos hänen mielestään kysymys oli väärin asetettu. Annika Saarikolla onnistui muita useammin kääntämään vastauksensa myönteisiksi toteamuksiksi puolueesta tai hallituksesta – jopa kehuiksi. Hänellä oli myös paljon tulevaisuuteen liittyvää puhetta. Maria Ohisalon puhe oli puheenjohtajista eniten suuntautunut tulevaisuuteen, varsin myönteisesti värittyneenä. Li Anderssonin vastaukset edustivat monipuolisesti erilaisia vastaustyyppejä, mutta hänellä oli hieman enemmän vastauksissaan viittauksia menneeseen kuin muilla. Anna-Maja Henrikssonin vastaustyyli oli varovainen ja hyvin puolustautuva.

Kaiken kaikkiaan näyttäisi siltä, että hallitusviisikko vastasi näissä haastatteluissa myönteisemmin ja tulevaisuuteen suuntautuneemmin, kuin mitä aikaisemmat poliitikkojen televisioesiintymisiä tarkastelevat suomalaiset tutkimukset ovat osoittaneet, vaikka tuloksille ei ole suoraa vertailukohtaa. Selitystä tälle voi pohtia sukupuolesta, iästä tai uudenlaisesta poliittisesta tyylistä. Mielenkiintoista on, että kansainvälisissä tutkimuksissa populististen puolueiden naispoliitikkojen on todettu usein tukeutuvan nostalgiaan eli puhuvan menneisyydestä myönteisessä sävyssä. Hallitusviisikon myönteinen tulevaisuuspuhe saattaa siis kummuta myös poliittisesta näkemyksestä.

Kokonaisuudessaan kirja näyttää, että poliittisiin televisiohaastatteluihin sisältyy paljon tutkittavaa, ja ne myös muuttuvat poliittisen tilanteen mukaan. Onkin yllättävää, kuinka vähän näitä haastatteluja toistaiseksi on ylipäänsä tutkittu. Omakin tutkimukseni antaa aihetta tulosteni laajempaan vertailuun jatkossa, sillä tällä kertaa siihen ei ollut resursseja.

* * * *

Isotalus, P. 2022. The Finnish ”Famous Five” in television interviews: Cultural characteristics of party leaders response style, s. 209-226.

Feldman, O. (toim.), 2022. Adversarial political interviewing. Worldwide perspectives during polarised times. Spinger.

Vihdoinkin somevaalit – kuntavaalien 2021 pirstaloitunut kampanja

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Sosiaalisen median läpilyöntiä vaalikampanjoinnissa on odotettu pitkään. Jo vuonna 2008 kuntavaalien alla otsikoitiin, että tulossa on Facebook-vaalit. 2010-luvulla on useampaan otteeseen puhuttu Twitter-vaaleista. Somen merkitys on kuitenkin tähän saakka jäänyt suhteellisen pieneksi.

Kuntavaaleista 2021 voidaan hyvällä syyllä puhua somevaaleista. Koronatilanteen takia normaali kampanjointi toreilla soppatykkien äärellä ei ole ollut mahdollista samassa mittakaavassa kuin ennen. Siksi ehdokkaat ovat joutuneet etsimään vaihtoehtoisia tapoja kohdata äänestäjät. Helpointa se ollut digitaalisen vaaliteltan eli somen kautta.

Viime eduskuntavaaleissa 2019 äänestäjistä 26 prosenttia kertoi somen vaikuttaneen äänestyspäätökseensä. Näissä kuntavaaleissa Ylen kyselyyn vastanneista 40 prosenttia ennakoi somen vaikuttavan äänestämiseensä. Myös puolueet ovat kertoneet panostavansa rahallisesti somekampanjointiin enemmän kuin aikaisemmin. Toki näissäkin vaaleissa on voinut pärjätä hyvin, vaikka ei olisi lainkaan somessa, koska kaikki äänestäjätkään eivät siellä. 

Miten niin somevaalit?

Todellinen somen vaikutus vaalien tulokseen tiedetään vasta vaalien jälkeen. Vaaleja on kuitenkin edeltänyt ennennäkemätön somekampanjointi. Tuskin kukaan somea käyttävä on voinut välttyä vaalimainoksilta ja muilta kampanjapäivityksiltä. Somea on käytetty enemmän, sitä on käyttänyt useampi ehdokas ja sitä on käytetty monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Vihdoinkin voidaan sanoa, että nämä olivat somevaalit. 

Noin viidentoista vuoden ajan ehdokkaat ovat käyttäneet sosiaalista mediaa vaali vaalilta enemmän. Somen merkitys myös äänestäjille on kasvanut samaan tahtiin. Näissä vaaleissa on kuitenkin otettu iso loikka sen suhteen, mikä somen merkitys vaaleissa on. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että some oli olisi ratkaissut vaalituloksen.

Facebookia ja Twitteriä on jo aikaisemmissa vaaleissa käytetty vaalimainoksiin ja poliittiseen keskusteluun vaalien alla varsin paljon. Näillä kahdella somealustalla on näissäkin vaaleissa ollut keskeinen asema. Sen sijaan Instagram näyttää lyöneen näissä vaaleissa itsensä läpi vaalikampanjan areenana. Uudenlaista somekampanjointia on nähty myös TikTokissa. Lisäksi Jodel on osoittautunut, ainakin Helsingin alueella, yllättävän suosituksi ja uudenlaisen kampanjoinnin mahdollistavaksi alustaksi.

Ilahduttavaa on ollut myös se, että vuorovaikutteisuutta eli somen keskeisintä ominaisuutta on hyödynnetty todella monipuolisella tavalla. Näissä vaaleissa etenkin eri alustojen live-ominaisuudet ovat olleet ahkerammassa käytössä kuin koskaan aikaisemmin Suomessa. On myös kehitelty paljon erilaisia päivityksiä, joissa vastataan äänestäjien kysymyksiin. Somen mahdollisuuksia vuorovaikutukseen on todella testattu.

Miten niin pirstaloitunut?

Tänä vuonna kuntavaalit on pidetty 293 kunnassa. Ehdokkaita näissä vaaleissa on 35 627. Vaikka kaikki ehdokkaat eivät ole hyödyntäneet somen vaalien alla, niin silti somea jollakin tavalla käyttäneitä ehdokkaita on tuhansia eri puolella Suomea. Kun kaikkien somekampanja on jollakin tavalla yksilöllinen, niin kampanjoinnin kirjo on valtava.

Somekampanjasta on myös erittäin vaikea saada kokonaiskuvaa, sillä jokainen meistä – tutkijatkin – ovat tavalla tai toisessa omassa somekuplassaan. Viestejä näkee lähinnä niiltä, joita muutenkin seuraa. Lisäksi algoritmit ohjaajat vaalimainoksia ja päivityksiä, joten ei voi olla ollenkaan varma, että muut näkisivät samoja vaaleja koskevia viestejä kuin itse näkee.

Kuntavaalien kampanjoinnin voi siis sanoa olevan erittäin pirstaleinen, kun valtava määrä ehdokkaita käyttää sitä jokainen omalla tavallaan ja kun jokaisen meidän äänestäjänkin somenäkymä on erilainen.

Kuka tästä hyötyy?

Somen yksi keskeinen ominaisuus on, että se voi nostaa mielipidevaikuttajaksi ja tunnetuksi henkilön, jolla ei ole aikaisempaa statusta. Somessa ennestään tuntematon ehdokas voi siis tehdä itsestään tunnetumman. Toki kuukaudessa on vaikea nousta tunnetuksi somessakaan, joten ne ehdokkaat, joilla on jo aikaisemmin ollut laajat someverkostot, ovat etulyöntiasemassa.

Aikoinaan puhuttiin siitä, kuinka televisio nosti esiin uudenlaisia poliitiikkotyyppejä eli niitä, jotka pärjäsivät televisioesiintymisessä. Samalla tavalla somessa saattaa päästä esille uudenlaiset poliitikot. Ainakin ne, jotka jaksavat käydä siellä keskusteluja ja hallitsevat sinne sopivan viestintätyylin. Esimerkiksi Jodelin ja Instagramin käyttäjissä on paljon nuoria, joten toivottavasti ne edesauttavat myös nuoria ehdokkaita saamaan lisää näkyvyyttä.

Somessa pärjää myös ehdokas, joka ei pienestä hätkähdä vaan kestää häirinnän, johon somessa helposti törmää. Valitettavasti näissäkin vaaleissa häirintää on ollut aivan liian paljon. Häirintää ehdokas saattaa kohdata muuallakin, mutta somessa häiriköiden kynnys näyttää olevan erityisen matala. Some myös mahdollistaa vastakampanjoinnin eli kampanjoinnin jotakin puoluetta tai ehdokasta vastaan, mikä perinteisessä mediassa ei ole onnistunut. Vastakampanjointia on joissakin kunnissa näkynyt selvästi.

Moni ehdokas on joutunut perehtymään somen saloihin vaalien alla enemmän kuin aikaisemmin. Jotta sosiaalisen median vuorovaikutus onnistuisi, niin on pitänyt perehtyä lisää sekä somen teknisiin että viestinnällisiin ominaisuuksiin. Tämän ansiosta moni on hankkinut tärkeää osaamista myös tulevia vaalikampanjoita varten. Tämän takia onkin oletettavaa, ettei somen merkitys näillä näkymin ainakaan vähene tulevissakaan vaaleissa.

Vuorovaikutustaitoja tarvitaan tulevaisuudessa

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Tämän päivän työelämässä vuorovaikutustaidoilla on runsaasti kysyntää, mutta tulevaisuudessa näiden taitojen merkitys näyttää entisestään kasvavan. Tulevaisuuden vuorovaikutusosaamisen kannalta koulutus on ratkaisevassa asemassa. Vuorovaikutuksen eli ihmisten välisen viestinnän merkityksen entisestään kasvaessa myös alan asiantuntijoiden tarve kasvaa.

Näin keväällä, kun käynnissä on opiskelupaikkojen haku, on eri medioissa paljon juttuja siitä, mitä tulevaisuuden näkökulmasta kannattaisi opiskella. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa (22.1.2021) oli laaja artikkeli, jossa pohdittiin työelämässä 2040-luvulla tarvittavia taitoja. Artikkelissa haastatellut tulevaisuustutkijat nostivat esille esimerkiksi hyvät vuorovaikutus- ja ryhmätyötaidot sekä esiintymistaidot. 

Ylen jutussa (23.2.2021) asiantuntijoiden haastatteluissa korostuivat vuorovaikutustaidot, oppimaan oppiminen ja tekoälyn ymmärrys. Näitä pidettiin sellaisina osaamisina, joiden avulla tulevaisuudessa saa työpaikan.

Myös kansainväliset selvitykset kertovat, että viestintä- ja tiimityötaidot ovat kaikkein tärkeimpiä työelämässä tarvittavia osaamisalueita (Center on Education and the Workforce 2020). Selvityksen mukaan työntekijän viestintäosaamisella oli vahva yhteys myös myönteiseen palkkakehitykseen.

Viestintäosaaminen näyttää olevan tärkeää osaamista työntekijälle alasta riippumatta sekä nyt että tulevaisuudessa. Kun puhutaan tulevaisuuden työelämästä, katseet kääntyvät koulutukseen. Keskeinen kysymys on, kehittääkö nykyinen koulutus juuri niitä valmiuksia, jotka tulevaisuuden työelämässä tarvitaan.

Vuorovaikutuskoulutus kouluissa

Peruskoulussa ja lukiossa on hyvä suunta. Nykyisessä peruskoulun opetussuunnitelmassa puhutaan vuorovaikutuksesta lukuisia kertoja. Vuorovaikutus näyttää olevan kaikessa opetuksessa mukana ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen pyritään joka aineessa. Tavoite on siis erinomainen.

On kuitenkin syytä kysyä, tullaanko vuorovaikutustaitojen kehittämiseen kiinnittäneeksi tarpeeksi huomiota, jos se on kaikessa mukana mutta ei selkeästi ja erikseen missään. Vuorovaikutustaidoista pitäisi myös saada juuri niihin kohdistuvaa palautetta, sillä pelkkä tekeminen ei riitä. Vuorostaan palautteen kannalta oleellinen kysymys on, että onko opettajilla omassa koulutuksessaan tarpeeksi tietoa vuorovaikutuksesta, jotta heidän palautteenantotaitonsa näiden taitojen osalta kehittyvät riittävästi.

Lukioissa uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön ensi syksynä. Ilahduttavaa siinä on, että äidinkielen ja kirjallisuuden kursseihin on selkeästi tullut toinenkin kurssi, joka keskittyy esiintymis- ja vuorovaikutustaitoihin. Toivoa sopii, että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien ammattitaito riittää myös näihin laajentuneisiin viestinnän sisältöihin.

Vuorovaikutusosaamisen kehittäminen yliopistoissa

Yliopistoja koskevan asetuksen mukaisesti alemmassa korkeakoulututkinnossa pitäisi saavuttaa riittävä viestintätaito, ja ylemmässä korkeakoulututkinnossa tavoitteena on ”hyvä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön”. Suunta tämän tavoitteen saavuttamiseksi onkin viime vuosina ollut hyvä. Sekä puhe- että kirjoitusviestintä ovat yhä useammin olleet eri alojen opiskelijoille pakollisia sisältöjä, ja myös opetusta ja opettajien määrää on lisätty.

Joissakin yliopistoissa on tosin asiassa otettu askelia myös taaksepäin. Esimerkiksi Tampereen yliopistossa monilla opiskelijoilla pakollinen puheviestinnän kurssi muuttuu ensi syksynä vaihtoehtoiseksi ja opiskelija joutuu valitsemaan esimerkiksi puhe- ja kirjoitusviestinnän väliltä. Tämä on ikävä tilanne, sillä erittäin hyvin tiedetään, että ne opiskelijat, jotka kaikkien eniten viestintätaitojen opetusta kaipaisivat, sitä kaikkein haluttomimmin valitsevat. Tällainen muutos ei palvele myöskään asetuksen päämääriä.

Viestintä on tulevaisuuden ala

Sen sijaan työelämässä oleville järjestetään monenlaista viestinnän koulutusta. Eri ammateissa ja työpaikoilla onkin hyvin oivallettu viestintä- ja vuorovaikutustaitojen merkitys. On havaittu, että usein työn tulos syntyy nimenomaan vuorovaikutuksessa, viestintätaidot ovat kiinteä osa ammattitaitoa ja työntekijöiden vuorovaikutusosaaminen heijastuu koko organisaation toimintaa. Työelämän viestintäkoulutusta ja -konsultointia tarjoavilla yrityksillä pyyhkiikin hyvin. Toki työelämässä annettavasta koulutuksesta voi kysyä, että onko vuorovaikutustaitojen opettaminen työelämässä oleville jo liian myöhäistä eli olisiko vitsa pitänyt vääntää nuorempana. Toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Vuorovaikutusosaamista tarvitaan siis sekä nykyisissä että tulevaisuuden töissä. Tämä osaltaan takaa myös sen, että ihmisten välisen viestinnän asiantuntijoille riittää töitä myös tulevaisuudessa. Jo tällä hetkellä viestinnästä valmistuvien töihin sijoittuminen on erinomaista, ja tarve alan ammattilaisille näyttää kasvavan. 

Viestintä on siis tulevaisuuden ala, jota voi opiskella esimerkiksi Tampereen yliopiston viestinnän opintosuunnassa ja maisteriohjelmassa. Kevään yhteishaku on 17.–31.3.2021.

Kun poliitikko puolueensa häivytti

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Kun poliitikko tavoittelee omaa puoluettaan laajempaa kannattajakuntaa, on varsin tavallista häivyttää omaa puoluetaustaansa. Viime aikoina olemme saaneet tästä pari kiinnostavaa esimerkkiä.

Kun poliitikko huomaa tarvitsevansa omaa puoluettaan laajempaa kannatusta, niin se usein ilmenee etäisyyden ottona puoluetaustaan. Tällaista ilmenee varsinkin henkilökeskeisissä vaaleissa.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn oli tammikuussa vieraana Ykkösaamussa (Yle 23.1.2021). Kyseisessä haastattelussa Rehn myönsi harkitsevansa presidenttiehdokkuutta. Samassa haastattelussa käytiin myös kiinnostava sananvaihto Rehnin puoluetaustasta toimittaja Seija Vaaherkummun kanssa:

Vaaherkumpu: Voi olla että vasemmistohallitukselle, toki siellä keskusta, teidän puolueenne, on mukana vanhoista porvaripuolueista, mutta saattaa olla…

Rehn: Olen itsenäinen keskuspankkiiri.

Vaaherkumpu naurahtaa

Rehn: Miksi toimittaja nauraa?

Vaaherkumpu: Ehkä kuitenkin keskustan jäsen?

Rehn: Suomessa on kansalaisoikeuksia ja…

Vaaherkumpu: On on on, kyllä on. Mutta on oikein sanoa, että teidän puolueenne, olette puolueen jäsen. Ei, ei virhettä tässä. En ota kritiikkiä vastaan.

Rehn siis pyrki esiintymään muuna kuin selvästi jonkin puolueen edustajana.

Presidenttiehdokkaiden koko kansan kosiskelut

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun keskustalainen poliitikko pyrkii häivyttämään puoluetaustaansa presidentinvaalit mielessään. Vuoden 2000 presidentinvaalikampanjassa Esko Aho pyrki ottamaan etäisyyttä keskustaan. Tuolloin syynä oli ensisijaisesti puolueen maalainen imago, josta Aho halusi eroon esiintyäkseen myös kaupunkilaisten ehdokkaana.

Seuraavissa presidentinvaaleissa 2006, kun Tarja Halonen tavoitteli toista kauttaan, hänen vaalisloganinsa oli ”Tasavallan presidentti”. Hän halusi esiintyä koko kansan presidenttinä. Rouva presidentti oli myös selvästi närkästynyt joissakin tilanteissa, kun häntä puhuteltiin vasemmiston ehdokkaaksi, kun hänen ehdokkuutensa takana olivat SDP ja vasemmistoliito.

Henkilöityvät kuntavaalikampanjat

Parhaillaan kuntavaalikampanjat ovat alkamassa. Pormestarimalli on selvästi henkilöinyt kuntavaaleja. Varsinkin mediassa kuntavaalien seuraaminen on vahvasti henkilöitynyt pormestariehdokkaisiin, ja myös puolueet nostavat pormestariehdokkaat kampanjoidensa kärjiksi.

Myös kuntavaaleissa on nähtävissä, että vahva sitoutuminen puoluepolitiikkaan voi olla ehdokkaalle taakka. Kun Kirsi Piha ilmoitti tavoittelevansa Helsingin kokoomuksen pormestariehdokkuutta (1.2.2021) hän esimerkiksi tviittasi: ”Vaaleissa on erilaisia puolueita ja erilaisia ehdokkaita. Äänestetään sen mukaan, missä on ajatuksia, joita halutaan tukea. Siitä muodostuu Helsingille kaupunkilaisten ajatuksia heijastava valtuusto ja kaupunginjohtaja. Spekuloijat spekuloi, vaikuttajat äänestää.” Muutenkin hän korosti lähtevänsä ehdokkaaksi ”intohimosta ja sisäisestä liekistä”.

Puoluepolitiikkaa kaikki tyyni

On hyvin tavallista, että poliittisessa retoriikassa korotetaan tekemisen jaloja syitä ja päämääriä. On eduksi häivyttää omia ja puolueen valtapyrkimyksiä. Varsinkin, jos pyrkii kosiskelemaan muitakin kuin puolueen vakiäänestäjiä, tiukka sidos puoluepolitiikkaan on helposti rasite.

Näyttää siltä, että puoluetaustan häivyttäminen on tyypillistä henkilökeskeisissä vaaleissa. Tällaisissa vaaleissa pyritään erottautumaan enemmän henkilön ominaisuuksilla kuin puolueiden välisillä eroilla. Lisäksi tällaisissa vaaleissa tarvitaan usein myös laajaa kannatusta, joka ulottuu oman puolueen rajojen ulkopuolelle.

On kuitenkin syytä muistaa, että politiikassa on kyse politiikasta. Politiikassa on kyse puolueista sekä niiden valta-asetelmista ja vaikuttamismahdollisuuksissa. Kuntavaaleissakin ääni annetaan puolueelle. Myös moni epäpoliittiselta vaikuttava asia tai ratkaisu on viime kädessä poliittinen.

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden televisioväittelyistä otetaan mallia maailmanlaajuisesti

Julkaistu kirjoittanut Pekka Isotalus

Yhdysvalloissa television vaaliväittelyillä on pitkä historia ja vakiintunut asema. Valtavana mediatapahtumana ne vaikuttavat globaalisti: mitä Yhdysvalloissa ensin, sitä meillä ja muualla perässä. Nähtäväksi jää, mitä tämänkertainen vaalikampanja tuo meille perintönä.

Yhdysvaltain presidentinvaalien vaalikampanja on parhaillaan kiihkeimmillään. Koko kampanjan tärkeimpiä tapahtumia ovat ehdokkaiden vaaliväittelyt televisiossa. Niillä on valtavasti katsojia sekä Yhdysvalloissa että muualla, ja niistä uutisoidaan laajasti maailmanlaajuisesti etukäteen ja jälkikäteen. Voi sanoa, että kyseessä on maailman seuratuin poliittinen mediatapahtuma.

Ensimmäisen kerran television vaaliväittely nähtiin Yhdysvalloissa 1960, kun presidentiksi pyrkivät John F. Kennedy ja Richard Nixon. Sitä ennen vastaavia väittelyjä oli järjestetty jo radiossa. Vaaliväittelyn vaikutuksista tehtiin tuolloin monenlaisia selvityksiä ja tutkimuksia, joiden keskeinen johtopäätös oli, että Kennedyn onnistuneella esiintymisellä televisiossa ja Nixonin epäonnistumisella oli vaikutusta vaalitulokseen. 

Tuolloin tehtyjä tutkimuksia on jälkikäteen tarkasteltu kriittisesti, ja niiden tulokset on osin osoitettu kyseenalaisiksi. Kaikesta huolimatta vuonna 1960 television vaikuttavuus katsottiin niin suureksi, että meni 16 vuotta ennen kuin Yhdysvalloissa uskallettiin järjestää seuraava presidenttiehdokkaiden televisioväittely. Vuonna 1976 väittelyssä olivat vastakkain Gerald Ford ja Jimmy Carter. Tuon jälkeen vastaavat väittelyt on järjestetty kaikkien Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä.

Vaaliväittelyn vaikutuksia

Vuosien varrella Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden televisioväittelyjä on tutkittu erittäin paljon. Eniten on tutkittu väittelyjen vaikutusta äänestäjiin. Näiden tutkimusten tuloksen voisi tiivistää niin, että väittelyillä on vaikutuksia äänestäjien äänestyspäätöksiin, vaikka ne eivät ratkaisekaan vaaleja. 

Televisioväittelyillä voi nähdä myös muunlaisia vaikutuksia. Ne esimerkiksi:

  • aktivoivat poliittista keskustelua 
  • vaikuttavat siihen, mistä asioista julkisuudessa keskustellaan vaalien alla
  • lisäävät äänestäjien tietoa politiikasta 
  • lisäävät äänestäjien innostusta vaaleihin. 

Yksi Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden vaaliväittelyn vaikutuksia on, että niiden malli on levinnyt ympäri maailman. Kaikissa maanosissa ja yhä useammassa maassa järjestetään television vaaliväittelyjä. Eri maissa niiden vaikuttavuus näyttää vaihtelevan, ja ne saavat myös paikallisen kulttuurin muokkaamia muotoja. Esimerkiksi Suomessa vaalikeskustelut ovat muodoltaan ja sävyltään varsin erilaisia kuin Yhdysvalloissa.

Muuttaako tämä vuosi televisioväittelyitä?

Vuoden 2020 ensimmäistä vaaliväittelyä Donald Trumpin ja Joe Bidenin välillä kuvailtiin kaoottiseksi. Perinteistä vaaliväittelyn muotoa, että kumpikin puhuu tietyn ajan ja vuoron perään, rikottiin koko ajan. Myös keskustelun sävy oli totuttua hyökkäävämpi. Tämä oli osin ennakoitavissa, sillä paikalliset tutkijat arvioivat jo etukäteen, että Trumpin keskeisin tavoite on sekoittaa Bidenin pasmat. Väittelyn jälkeen osa katsojista jo ennakoikin, että tämä olisi vaaliväittelyjen loppu, koska televisioväittelyn ei katsottu enää palvelevan tarkoitustaan. 

Itse en kuitenkaan usko, että Yhdysvalloissa luovuttaisiin televisioväittelyistä kovin helposti. Tällaisilla formaaleilla väittelyillä on sikäläisessä kulttuurissa niin pitkä historia ja vahva asema; väittelemään opetellaan jo kouluissa ja väittelemissä kilpaillaan kaikkialla. Väittelyt näyttäytyvät demokratian peruskivenä. Lisäksi presidenttiehdokkaiden väittelyssä asiakysymysten käsittelyä keskeisempää on niiden herättämät tunnereaktiot. Katsojia ennen kaikkea kiinnostaa se, miten ehdokkaat toimivat väittelyssä.

Sen sijaan pidän todennäköisenä, että nyt nähtyä viestintätyyliä aletaan nähdä yhä useammin muissakin maissa. Etenkin Donald Trumpin suosimaa esiintymistä, jossa ei piitata säännöistä, ollaan karkeita ja mennään henkilökohtaisuuksiin, saatetaan nähdä yhä enemmän muuallakin.

Tällaisen viestintätyylin leviämisestä on viitteitä jo valittavissa havaittavissa. Poliittisen viestinnän tutkimuksissa puhutaankin amerikkalaistumisesta, sillä toistuvasti on havaittu, että mitä yhdysvaltalaisessa presidenttikampanjassa edellä, sitä kohta muissa maissa perässä.

Vaaliväittelyjen katsominen on muuttunut

Viimeisen kymmenen vuoden aikana vaaliväittelyihin liittyvä suurin muutos on niiden katsomisessa. Katsojan rooli on muuttunut, kun sosiaalinen media on tullut osaksi katsojakokemusta. Tämäkin oli ensimmäiseksi havaittavissa Yhdysvalloissa. 

Nykyisin monissa muissakin maissa on havaittu, että vaalikampanjoiden aikana sosiaalisen median kommenttien määrissä saavutetaan korkeimmat piikit juuri television vaaliväittelyiden yhteydessä. Esimerkiksi neljä vuotta sitten yhden Hillary Clintonin ja Donald Trumpin vaaliväittelyn aikana lähetettiin yli 17 miljoonaa väittelyä koskevaa tviittiä. 

Sosiaalisessa mediassa väittelyn kommentointi onkin tehnyt monista väittelyn katsojista aktiivisia toimijoita. He eivät enää vain katso väittelyä, vaan tuovat siihen liittyvät näkemyksensä julkisesti esille ja osallistuvat yhteiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Omien tutkimusteni perusteella vaalikeskustelujen kommentointi Twitterissä on myös pääosin ohjemassa esiintyvien henkilöiden sanomisia asiallisesti kommentoivaa.

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden vaaliväittely on siis valtava mediatapahtuma, jolla on pitkät perinteet. Niillä on vaikutuksia vaalien tulokseen, mutta vielä enemmän niillä on monenlaisia heijastusvaikutuksia, jotka leviävät maailmanlaajuisesti. Todennäköisesti myös Suomessa lähivuosina nähdään jotakin näistä vuoden 2020 vaalien televisioväittelyistä lainattua.

Lähteet

Isotalus, P. 2017. Mediapoliitikko. Helsinki: Gaudeamus.

Isotalus, P. & Paatelainen, L. 2018. Livetviittaminen vaalikeskustelusta – Miten puolueiden puheenjohtajia arvioidaan? Teoksessa P. Isotalus, J. Jussila & J. Matikainen (toim.), Twitter viestintänä. Ilmiöt ja verkostot Tampere: Vastapaino, p. 90-110.

Juárez-Gámiz, J., Holtz-Bacha, C. & Schroeder, A. (toim.) 2020. Routledge international handbook of electoral debates. New York: Routledge.